42 Narsisti esimiehenä

 

Yritin ymmärtää kohtaamaani pahuutta. Mitä rummunlyöjää SiruPiru kuuli? Olin nähnyt SiruPirun kahdet kasvot, julkiset ja ne toiset, joita muut eivät nähneet. Luin työpaikkakiusaamisesta. Kaikki sille altistavat asiat olivat läsnä Uudessa Uljaassa. Jatkuvat muutokset, johtamiskulttuuri ja persoonallisuushäiriöt. Luin psykiatriaa. Luin psykopaateista ja narsisteista. 

 

Psykopatia oli piiloutuva tila, joten psykopaatteja oli vaikea tunnistaa, koska he vaikuttivat pinnallisesti miellyttäviltä ihmisiltä. Paras tapa psykopaateilta suojautumisessa oli tunnistaa heidät. Silloin näki, miten ongelmat psykopaattien läheisyydessä syntyivät. Valkokauluspsykopaatit valehtelivat ja manipuloivat muita. He pärjäsivät pinnallisissa ihmissuhteissa, mutta pitemmän päälle heidän petollisuutensa ja juonikkuutensa tuli näkyväksi ja aiheutti ongelmia. He esittivät samasta asiasta erilaisia näkemyksiä eri yhteyksissä eikä se vaivannut heitä. Heillä ei ollut kykyä empatiaan, omaatuntoa tai syyllisyyden tunnetta. He tiesivät rikkovansa lakeja, mutta muiden kärsimys ja vääryydet olivat heille täysin merkityksettömiä. He eivät yleensä ymmärtäneet toimintansa moraalittomuutta. Työelämässä psykopaatteja toimi erityisesti toimitusjohtajina, juristeina ja kirurgeina, niitähän Olympoksilla pörräsi. Psykopaatille kirurgi oli ihanneammatti, koska siinä hänellä oli valta elämän ja kuoleman herrana.

 

Narsistit olivat muiden tarpeille välinpitämättömiä, tunnekylmiä ja kyvyttömiä näkemään virheitä omassa toiminnassaan. Heidän omatuntonsa oli puhdas, koska he eivät käyttäneet sitä. He olivat puheissaan niin vangitsevia, että heitä oli vaikea olla uskomatta. He manipuloivat ihmiset ympärillään taitavasti ja saivat heidät puolelleen. He käänsivät asiat päälaelleen ja vika oli aina muissa. He tarvitsivat yleisöä, joka hurrasi heille. Narsisteilla oli käyttöä kahdenlaisille ihmisille: niille, jotka pönkittivät heidän itsetuntoaan, ja niille, joita he pystyivät halventamaan. Narsisti arvosti niitä, jotka uskoivat häntä kyselemättä, mutta jos hänet joutui kyseenalaistamaan, oli narsistille arvoton ja hyödytön. Narsistin silmissä pahoja olivat ne, jotka eivät taipuneet hänen tahtoonsa, vaan haastoivat hänet. Kun uhri kyseenalaisti narsistin arvovaltaa, seurasi uhrin mitätöiminen. Kun narsisti onnistui vakuuttamaan kaikki muut, uhri uupui, ahdistui ja sai stressioireita. Narsistit eristivät uhrinsa työyhteisöstä ja puhuivat heidän selkänsä takana. Narsistit uuvuttivat kiusaamisellaan uhrinsa aivan loppuun. Työelämässä esimiehet eivät viitsineet puuttua ristiriitoihin, koska niistä tulisi kinaa ja narsistit vaikuttivat myös käyttäytyvän moitteettomasti. Näin narsistit onnistuivat savustamaan uhrinsa ulos työpaikoilta.

 

Minulle oli suuri läpimurto tutustua kirjallisuuteen psykopaateista ja narsisteista. Olin täysin tietämättä psykopaattien ja narsistien käyttäytymiskuvioista kuvannut SiruPirun juuri määritelmien mukaan. Olin käyttänyt tarinani kuvauksissa jopa samoja sanoja, niin hyvin olin käytösmallit tunnistanut. Tajusin lukevani yksityiskohtia myöten paikkansapitävää tarinaa SiruPirusta ja minusta. Tarina ei ollut ainutlaatuinen, mutta minä olin aiemmin elämässä varjeltunut maanpäällisiltä perkeleiltä, joten en tunnistanut häntä ajoissa enkä tiennyt irtisanoutua. Julman manipuloijan alaisuudessa ei ollut vaihtoehtoja. Kyseenalaistamalla hänen toimintansa olin ansainnut hänen leppymättömän vihansa, jonka hän puki välinpitämättömyyden kaapuun. Korjaamaton vahinko oli jo tapahtunut, mutta edelleen minulle oli merkitystä ymmärtää SiruPirun käsittämättömän käytöksen tausta. SiruPiru oli jo häipynyt kylvämään tuhon siemeniä Helsinkiin, kun olisin vihdoin voinut sanoa hänelle: hauska tutustua.

 

Vaikka työnohjaaja oli kädestä pitäen selittänyt SiruPirulle Olympos-jumalan paikalla ollessa, mitä esimiehen kuului tehdä, hän ei välittänyt piirun vertaa. Nakkisopimus Olympoksen hyväsiskoverkoston kanssa sisälsi hänelle erivapauden ja sanktiovapauden. Hyväsiskoverkoston hyökkäysketju oli murtumaton kuin Suomen Leijona-joukkue ja he pitäisivät yhtä työntekijöitä vastaan loppuun asti. He olivat valintansa tehneet, ei heille ollut merkitystä, toimiko joku heistä väärin, eivät he sitä edes suostuneet pohtimaan. Mutta ehkä myös SiruPiru oli satimessa. Hän ei päässyt irti minun esimieheydestäni sen enempää kuin minä hänen alaisuudestaan. Ehkä Pääkallometsästäjä sai myös hyvät rahat päänahastani. Ei hän kuulteni koskaan yrittänyt vaihtaa minulle parempaa esimiestä. Tosin en monta kertaa kuullut hänen puhettakaan. Olympoksen kohtalotar oli sitonut meidät ikuisesti yhteen. Vain sairastumiseni ja Helsingin virka pystyivät rikkomaan näennäisen hierarkiaviivan välillämme.

 

SiruPiru ei välittänyt toisen ihmisen tarpeista, tunteista eikä edes lakisääteisistä oikeuksista. Edes sairastumiseni ei Suuressa Parantajassa herättänyt empatiaa tai inhimillisyyttä. Hän tuli terveyttäni koskeviin palavereihin edelleen manipuloimaan, valehtelemaan, syyttämään, halventamaan ja moukaroimaan minua. Kunnes lopulta kieltäytyi täysin tulemasta ja Raila näpräsi kännykkänsä kaiuttimelle, että AVI:lle saatiin paperit, että tämä meni oikein. Luoja mikä teatteridiiva. Missä pedonkynsissä olin ollut. Kaunotar ei ollut tavannut Hirviötä aiemmin elämässään, mutta tästä Hirviöstä oli romantiikka kaukana. 

 

SiruPiru manipuloi ja valehteli "auttajilleni" päin naamaa. Epäluottamusmiehen ja työvahingoittamisvaltuutetun palaverissa SiruPiru vangitsi muut puhelahjoillaan, manipuloi uskomaan fantasiansa ja teki lopuksi itsestään marttyyrin. Hänellä oli valta eristää minut Uuden Uljaan tiedottamisesta mutta myös fyysisesti työyhteisöstä, mutta ”auttajat” vain hyväksyivät toimet. Vaikka kaikkien täytyi vähitellen nähdä hänen tyhjien lupaustensa ja valheittensa läpi, hän oli naulinnut heidät teatterikatsomoonsa. Hänen ei tarvinnut toimia toisin Olympoksen hyväsiskoverkoston sokeuden ja hyväuskoisuuden vuoksi. Hän pyöritti myös Olympos-jumalat pikkurillinsä ympärille. Olympoksen ylijumala turvasi hänen selustansa ja lisäsi vielä Railan SiruPirun turvakaartiin gorillaksi ja stuntiksi. SiruPiru sai pyyhkäistä kuin musta sarvipääpahatar jäätävät pohjoistuulet siipiensä alla halki teatterinäyttämön ja kaataa kaikki lavasteet niskaani.

 

Olisin kai saanut uinua kaikessa rauhassa satavuotista ja varmaan tuhatvuotistakin Ruususen unta eläkeikään SiruPirun minulle osoittamassa hylätyssä minareettitornissani, jos olisin tyytynyt siihen, että SiruPiru oli rajannut työnsä nolliin minun kohdallani. Mutta en voinut enkä suostunut tekemään työtäni erityksissä ja Prinsessa Rohkea minussa alkoi rettelöidä. Eihän SiruPiru olisi edes tuntenut minua ulkonäöltä, ellen olisi väkisin hirttäytynyt hänen tekoripsiinsä. Myöhemmin luin työpaikkakiusaamisesta ja opin, että kiusattujen aktiiviset yritykset taistella kiusaamista vastaan epäonnistuivat yleisesti. Ovelasti rakennetuissa organisaatioissa ei herunut kiusatuille apua. Kiusaaminen vain paheni avunhakuyrityksistä ja koko prosessi heikensi kiusatun terveyttä. Tarinani oli kuin klassikko teoriasta.

 

Luulin, että paljastamalla muille ahdinkoni ja SiruPirun toiminnan epäkohdat ja todellisen minän, saisin apua. Mutta narsistinen loukkaus vain karkuutti hänen sielustaan häkkiin kahlitun pedon. Olin hyökkäys ja myrkkyä hänen pienelle minälleen. Minusta tuli hänen vihattunsa ja vastustajansa ja hän lähti vastataisteluun Olympoksen legioonat kintereillään sen sijaan, että olisi tunnustanut laiminlyöntinsä ja muuttanut toimintaansa. Astuin SiruPirun korkea-arvoisille mutta aroille varpaille ja hän alkoi raivokkaasti talloa minua Ted Bundy -piikkikoroillaan.

 

Työpahoinvointikokouksessa pyytäessäni kehityskeskustelua SiruPiru pystyi minun ja hoitajien läsnä ollessa olemaan avoimesti oma ilkeä itsensä. Hän oli harhaisessa päässään niin muiden yläpuolella, että saattoi julkisesti pilailla esimiestehtävänsä laiminlyömisellä. SiruPiru myös mustamaalasi minua. Työni eivät sujuneet, minussa oli vika. Minä sain puheenvuoron vain asiallisissa työpaikkakiusaamispalavereissa, mutta hän pääsi puhumaan Olympoksen, Railan ja "auttajien" kanssa selkäni takana. Hän istutti muiden päähän epäilyksiä työkyvystäni ja mielenterveydestäni. Työsairaushoitaja puolusti minua aluksi vahvasti sanoen, ettei syy ollut minun, mutta ihmeellisesti hänkin taipui lopuksi vahvemman puolelle ja näki yhtäkkiä ontuvan Silmänkääntäjän. Kaikki ”auttajat” vaihtoivat lopulta puolta.

 

SiruPiru ei myöntänyt omia työturvallisuuslakien vastaisia tekojaan, vaan syyllisti minua. Hän syytti minua siitä, etteivät minulle kelvanneet vähemmän koulutetun ammattiryhmän työkokoukset, vaikka se oli hän itse, joka kaikissa kokouksissa asettui muiden ammattiryhmien yläpuolelle manipuloimalla ja valehtelemalla kaikille päin naamaa. Tosiasiassa hoitajista oli tullut työparejani ja elinikäisiä ystäviäni, jotka pysyivät elämässäni sairastumisen jälkeenkin. Niin ei olisi käynyt, jos olisin ollut ylenkatseinen SiruPirun syytösten mukaan. Minulle tavoite ei ollut päästä mihin tahansa kokoukseen, vaan saada esimies.

 

SiruPiru oli ihmisten ja lakien yläpuolella.

 

Olinko syyllinen SiruPirun julmaan kohteluun? Mitä olin tehnyt väärin? En mitään. Minä olin yrittänyt tehdä töitäni, mutta olin tavannut oman elämäni tohtori Hannibal Lecterin. Eikä minun tarvinnut odottaa taivaan porteille Pyhän Pietarin tuomiota, vaan olin kokenut helvetin jo maan päällä. Uudessa Uljaassa, myötätunnon ja kiusaamisen nollatoleranssin kehdossa.

 

Oliko SiruPiru jäänyt lapsena vaille hyväksyvää ja rakastavaa katsetta? Siksikö hän ei pystynyt aikuisiin tasa-arvoisiin suhteisiin? Mutta ei minua kiinnostanut tuntea empatiaa edes sitä matkaa kohtaan, jonka hän oli kulkenut tuollaiseksi persläveksi.