7 Kaiken maailman maistereita
7 LUKU
Oli huojentavaa mutta surullista nähdä, että monet
muut kaiken maailman maisterit jakoivat kohtaloni.
Sairaanhoitopiirissä alkoi alueellinen ikäihmisten
kaatumisen ehkäisyhanke. Kehittämishankkeiden fantasia oli tuupata uusia
asioita alkuun ja hankkeen päättyessä ne pyörisivät jo rutiinisti omana
toimintanamme. Toimin tässäkin hankkeessa kaupunkimme yhdyshenkilönä. Ohjausryhmä
oli yksimielinen liikunnan teemojen osalta. Yllättäen painonhallinnan sijasta
hankeihminen ehdottikin aliravitsemusteemaa. Länsimaista ja nyt Suomestakin
kuulemma tihkui huolestuttavia aliravitsemuksen yleisyyslukuja.
Aliravitsemuksen hintalappu oli kaksi kertaa suurempi kuin lihavuuden. Tiedon
olisi luullut puhuttelevan johtoa.
Länsimaiseen aliravitsemukseen loppui Villen ja Railan
tuki. Se oli väistämätöntä, kun yritti hoitaa sellaista, mitä ei ollut
olemassa. Ainakaan meidän johdon tietoisuudessa. Kun vahvisti sitä, minkä he
tiesivät, sai tukea, mutta kun nyt konsultti olisi tuonut uutta tietoa, jota
Lounelan johdossa ei ollut, portti napsahti lukkoon. Jos oli samaa mieltä kuin
johto, oli oikeassa. Jos oli eri mieltä kuin he, he olivat oikeassa. Johto kuvitteli
olevansa alan kuin alan korkein auktoriteetti, sokea piste tuli näkyväksi.
Muidenkin kaiken maailman maistereiden rajat tuli näin katsotuksi, työntekijä
ei voinut olla johtoa asiantuntevampi. Sallittua oli tyttöjen näpertely ja
itsensä kehittäminen omassa huoneessa. Miksi he kuitenkin palkkasivat ihmisiä
erikoisaloilta ja lähtivät mukaan kehittämishankkeisiin, kun samalla vesittivät
ne? Mikseivät he vain kloonanneet erinomaisia itseään?
Nyt jyrähti leppoinen Ville. Suomessa ei ollut
aliravitsemusta. Ainakaan meidän vuodeosastollamme. Aliravitsemus oli
Afrikassa. Aliravitsemus oli loppuun käsitelty. Sitä ei esiintynyt Lounelassa,
kun Ville niin sanoi. Seuraavaan asiaan. Mutku, yritti nenäkäs hankeihminen
sönköttää. Lieneekö Ville aikoinaan eläkepäivillään lukenut Lääkärilehdestä
paradoksaalisesta hyvinvointivaltioiden ikääntyneiden ja sairaiden
aliravitsemuksesta, josta joku hankeihminen oli yrittänyt piipittää jo
vuosikymmen aiemmin.
Raila sentään salli aliravitsemuksen olemassaolon,
mutta oli sitä mieltä, että aliravitsemus oli vääjäämätön seuraus sairauksista
eli sille ei voinut mitään. Aliravitsemus olisi tyssännyt hierarkiassamme tähän
asiantuntijalausuntoon, ellei kohtalotar olisi ollut suopea sillä kertaa. Apu
tuli hierarkiamme ulkopuolelta. Ohjausryhmässä liikuntatoimen johtaja, jolla
oli kylläkin liikunta-alan koulutus mutta johtajan uskottavuus, oli Railan
tasoinen henkilö keskustelemaan Railan kanssa aliravitsemuksesta. Johtaja oli
onnenkantamoisena kuullut aamu-tv:ssa väitöskirjatietoa aliravitsemuksen
hälyttävästä yleisyydestä. Hän nyt ponnekkaasti vahvisti hankeihmisen kertoman,
että aliravitsemus oli todellinen ongelma myös Suomessa. Niinpä aliravitsemus
toivotettiin nyt lämpimästi tervetulleeksi hankkeeseen ja kukapa muu kuin Raila
alkoi sitoutuneena vetää työryhmää, joka tässä vaiheessa jo olikin ikään kuin
hänen ideoimansa.
Aliravitsemuksen hoito nostatti ennennäkemättömän
laajan vastarinnan. Voguen mallinmitoissa olevat hoikat rouvat olivat kevyitä
pyöritellä sängyissä ja pyörätuoleissa. Hankeihmisen työparina välivöyhkän
roolissa tehtäväni oli sopia asioista eri yksiköiden kanssa. Sain houkuteltua
aliravitsemuksen vastarintaliikkeeseen mukaan jopa keittiön. Keittiöstäkin
löytyi kuuma peruna. Neutraali kysymykseni emännälle osui ja upposi johonkin
kipukohtaan ja sytytti kolmen tuntehikkaan sähköpostin rynnäkkötulen viidessä
minuutissa. Keittiöllä kyllä luotettiin vuodeosaston ammattitaitoon!
Selvitysten pohjalta jo tiesin, ettei olisi kannattanut.
Hankeihminen oli näet luovuttanut ja tehnyt lopulta
itse aliravitsemustestit vuodeosastoilla. Testien tekemisenhän oli pitänyt
jalkautua osastojen perustyöksi, mutta näin ei käynyt. Tämä enteili ongelmia
minulle, jonka vastuulle testien jalkautus jäi hankkeen päätyttyä. Raila oli
ottanut hatkat kehittämiskuviosta, kun vastarintaliikettä nousi suunnasta jos
toisesta. Hänen ei kannattanut henkilöityä työläiden muutosten ja ristiriitojen
puolestapuhujaksi. Siinä hän teki viisaasti ja minun olisi ollut terveyttä
edistävää ottaa hänestä mallia. Tajusin, että pahoinvoivan koordinaattorin
moninaiseen toimenkuvaan sisältyi myös välivöyhkän paskaduuni vängätä Railan
sijasta nykyaikaisia käytäntöjä menneeseen jumineille työntekijöille. Railan
häipättyä oli hävinnyt arvovalta ja jäin yksin sönköttämään asioiden tärkeyttä.
Kun hanke päättyi, toiminnan piti jatkua saumattomasti
omana toimintanamme. Teoriassa. Vaikkei sitä edes hankeaikana saatu toimimaan.
Terveysasema ei halunnut edistää terveyttä. Kiviriippa oli hartioillani. Neljän
vuoden jälkeen vielä viimeisen kerran pyysin johdolta tukea, että testejä
alettaisiin tehdä vuodeosastoilla. Sain taas kerran kehotuksen mennä itse
vuodeosastoille vakuuttelemaan asian tärkeyttä. Deletoin tämän
blaa-blaa-juhlapuhevastauksen, kuristin sisälläni kirkuvan sisäinenyrittäjäpeijoonin,
luovutin johdon lailla ja heitin silppuriin aliravitsemusaineiston. En edes
ilmoittanut, että heitin hanskat tiskiin, eikä kukaan kysellyt jälkeeni. Johto
itse ei halunnut testata auktoriteettiaan mahdottomissa tehtävissä. Aina vain
syvemmin ymmärsin kollegan neuvon viisauden, koordinaattori olisi tarvinnut
johdon tuen toimilleen. Yritys ja sen kaveri erehdys opettivat, että sisäinen
yrittäjyys ei toiminut tässä kummallisessa valtahäkkyrässä, johon uuden
tunkeminen ei onnistunut kaiken maailman maistereiden auktoriteetilla eikä
tieteellisellä näytöllä perustellen. Flowta ei tästä keissistä irronnut.
Rivityöntekijöillä johdon sijaan oli valta päättää, mitä työajallaan tekivät ja
kaikkein kustannustehokkaimmatkin innovaatiot saattoivat jäädä blaa-blaaksi ja
näpertelyksi. Oli haastavaa tuottaa haluttuja kauaskantoisia säästöjä.
Olin rauhanjärkyttäjä, reviirinvartijoiden tontille
tunkija. Kymmenmetrinen berliininmuuri kohosi torppaamaan piipitykseni,
asia-asia sai tunnepuvun ylleen. Pöläytin jauhot silmille sisäiselle
inkuttajalleni. Lopetin aloitteet, suunnitelmat ja aloin tehdä vain sitä, mitä
joku pyysi, koska vain sille sai tukea, ei omilla aivoillani ja koulutuksellani
ajattelulle. Railan toivotus mielekkäästä työstä ei ollut realistinen
tupputerveysasemalla. Jouti heittäytyä heinänkortta pureksimaan niitylle,
jättää korkeammat aivotoiminnat ja ruuti roikkumaan kotinarikkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti