4 Tiimityötä

 4 LUKU

Ville ja Raila olivat nähneet, millainen menestystarina terveyttä edistävän toimintakulttuurin luominen oli ollut terveysaseman ulkopuolella. Samaa henkeä voisi ujuttaa terveysaseman sisäpuolellekin. He kutsuivat minut ja muutamia lääkäreitä keskustelemaan korkean riskin potilaiden hoitopoluista terveyden parhaiden asiantuntijoiden kesken moniammatillisesti terveysasemalla, terveyden ytimessä. Nämä lääkärit eivät käytävillä tervehtineet.

 

Tavoitteena oli aloittaa lääkkeetön omahoito mahdollisimman varhain ja jatkaa sitä määrätietoisesti lääkehoidon rinnalla. Ville ja Raila esittivät lääkäreille toiveen, että koko henkilökunta puhuisi potilaille samaa kieltä terveyttä edistävistä elämäntavoista ja yrittivät jalkauttaa elämäntapaohjauksen kaikkien työotteeseen. He ymmärsivät jo tuolloin moninaisesti terveyden edistämisen potentiaalin. Vanhemman kollegan kultaisen neuvon mukaisesti minulla näytti olevan johdon tuki työlleni terveyden edistämisen saralla. Nyt lääkäreidenkin haluttiin tiimiytyvän kanssani. Esitin huolella valmistelemani ehdotuksen diabeteksen, sydänsairauksien ja lihavuuden omahoidosta ja elämäntapaohjauksesta.

 

Tyly lääkäri mitätöi minut osana tiimiä yhdellä lauseella: - Ja mennäänpä sitten asiaan!

Eli lääkkeisiin ja lääkärin tekemiin tutkimuksiin. Tyttöjen näpertelyt oli näperrelty.

 

Keskustelu sulki minut ulkopuolelleen. Olisin voinut höyrystyä ja leijailla ilmanvaihtokanavaa pitkin ulos eikä kukaan olisi huomannut. Elämäntapaohjaukseen oli kai turha panostaa, koska ihmisten ei uskottu vaivautuvan tekemään sitä, mikä heille oli parhaaksi. Tämä oli aikaa ennen kuin hikirääkistä ja kummallisista dieeteistä tuli Suomen kansan uususkonto ja hurahtaneet pystyivät vaikka miten koviin viikko-ohjelmiin ja yksipuolisiin dieetteihin.

 

Poistuessamme naulakolla yksi lääkäri kysyi minulta moniammatilliseen henkeen, mitäs mieltä minä olin liikuntareseptistä, jolle lääkärit olivat naureskelleet. Päättelin, että käytäväkokousten ohella naulakkokeskusteluihin kannattaisi jatkossa panostaa.

 

Ville ja Raila eivät enää kutsuneet minua näin kunnianhimoisiin yrityksiin, mutta tukivat toki tyttöjen näpertelyä.

 

Annoin tylylle lääkärille kuitenkin vielä toisen mahdollisuuden päästä tiimiini potilaiden parhaaksi. Elämäntapaohjausta tekevien hoitajien kanssa kutsuimme hänet palaveriimme, koska potilaiden olisi hyvä kuulla sama virsi kaikkien meidän suustamme. Pienellä terveysasemalla oli mahdollista pyrkiä tasokkaaseen laatutyöhön.

 

Tyly ei tälläkään kertaa ollut tasavertaisella juttutuulella, vaan teki asiat nopeasti ja lyhyesti selviksi yläviistosta. Hitlerillä oli ollut dieetti, joka oli purrut. Minulta ja hoitajilta odotettiin, että jokainen potilas, joka meille lähetettiin, laihtui vähintään 5 kiloa. Metodimme oli opettaa, montako kaloria puolen tunnin kävely kulutti ja montako kaloria munkki sisälsi. Autuaita olivat yksinkertaiset. Tuon metodin oppi kampaajan tuolissa naistenlehtiä selaamalla, siihen ei tarvittu monen vuoden terveysalan opintoja. Tylyllä oli menneen maailman auktoriteettiasento muuhun henkilökuntaan ja potilaisiin ratkaisukeskeiseksi muuttuneessa maailmassa. Villelle kahvihuoneessa Tylyn metodia ihmettelin. Ville sentään ajatteli, että elämäntapamuutoksessa subjekti oli potilas, ei pahoinvoiva koordinaattori tai diabeteshoitaja. Nämä kantoivat vain omat liikakilonsa.

 

Yliopistolla Lauri-proffa oli halunnut myös kaiken maailman maistereiden olevan olemassa terveydenhuollossa. Onneksi tapasin sellaisiakin lääkäreitä, joiden mielen maailma oli uudella ajalla. He myös tervehtivät käytävillä. He kertoivat, että millään lääketieteen keinolla ei saavutettaisi samaa, mihin potilas pääsisi terveyden edistämisen keinoin. Diabeteksen ehkäisy voisi tuoda potilaalle kymmenen elinvuotta lisää. Kollegojenkin ajatusmaailmojen ero näytti olevan vuosisatoja.

 

Olin luullut vitsiksi, että ruokasalin kolmas pöytä oli lääkärien pöytä. Se ei ollut vitsi. Se pysyi tyhjänä, vaikka muut pöydät olivat täynnä. Kerran istuin siihen ja ihmettelin, miksi fysioterapeutti, jonka kanssa olin ruokajonossa jutellut, istuutui toiseen pöytään ja vältteli katsettani. Niin opin talon tavoille, kirjoittamattomille säännöille, jotka jokainen uusi työntekijä oppi. Joskus lääkärien kanssa istui teknisen miehiä, mutta he olivat siis miehiä.