18 Tsunamimuutto

 

Useimmat muutot soljuivat leppoisasti muuttovuokaavion turvallisessa uomassa. Mutta yksi muutto vyöryi kuin tsunami yli uoman äyräiden. Olin ollut Tampereella koulutuksessa. Seuraavana aamuna työhuoneeni ja kaikki kaapit olivat tyhjät. Totaalisen tyhjät. Oliko muuttaminen minulla jo niin verissä, että olin muuttanut huomaamattani? Näin helppoa muutto ei ollut ennen ollutkaan. Lukittuun potilaspaperikaappiinkin oli murtauduttu, oli käynyt rosvoja. Potilaspaperit olivat teillä tietämättömillä, oli tapahtunut tietosuojarikos. Puhelin kertoi, että perääni oli rimputeltu, mutta en enää pitänyt työpuhelinta mukanani. En enää hötkyillyt pätötyön päältä. Välipitämätön asenne työhön oli tarttuva virus.

 

Etsin tietoa sieltä, mistä olin tottunut sitä löytämään, puskista, käytäviltä. Pyllistelin pää terveysaseman pensasaidoissa ja etsin. Olinko saanut loton päävoiton, pikapotkut ja pääsisin liiton isoille ansiosidonnaisille? Arvoitus ratkesi. Uusi asukki tunki jo huoneeseeni muuttomiesarmeijan kanssa. Uuden asukin esimerkillinen osastonhoitaja oli edellisenä päivänä töistä lähtiessään pyörähtänyt vielä tarkastamaan suojattinsa uuden huoneen. Ei siis todellakaan kukaan minun toimialueeltani. Hän oli todennut, että minä vietävä en ollut paskojani muuttanut alta pois ja taisin olla omilla lomillakin, kun ei minua mistään löytynyt eikä puhelimella kiinni saanut. Olin hyvää vauhtia oppimassa äärimmäisen rajattua työntekoa a la Siru. Annoin flown virrata, en päivittänyt enää tulemisia, menemisiä enkä poissaoloja, mennä hujotin siis ihan sama -mentaliteetilla.

 

Esimerkillinen osastonhoitaja oli rynnännyt alueeni osastonhoitajan luo. He olivat sadatelleet laiminlyöntiäni ja luvatonta poissaoloani ja riehuneet huoneessa muuttomiesten kanssa kellon jo käydessä kuutta. Sieluni silmiä hykerrytti, kun katselin täpästystä, posmennusta, sadatusta, hillumista, syytöksiä, päivittelyä ja vaikerrusta, kun minut oli toivoteltu Pippurimaahan. Mutta minun mielestäni oli vain kohtuullista, että tiuhat muutot jakautuivat hieman tasaisemmin henkilökunnan kesken. Yhden muuton esimiehetkin joutivat raatamaan niska limassa, kun minä huoleton ellunkana vietin vapaapäivää Tampereella. Työni kehittäminen ei enää suuremmin kiinnostanut, en tavoittanut flowta enää. Ehkä he harkitsisivat muuttoja jatkossa vähän tarkemmin.

 

Alueeni osastonhoitaja tuli oviaukkoon tinkaamaan poissaolostani. Kenellekään ei ollut juolahtanut mieleenkään, että työntekijä eli sellaisessa kurjimuksessa, jossa ei saanut etukäteisvaroitusta muutosta. Mutta silti osastonhoitaja teki minulle kiukkuisesti siltä seisomalta selväksi, että hän ei ollut esimieheni ja turha luulla, että hän jatkossakaan tekisi isopalkkaisen kirurgin laiminlyömiä töitä! Ahdinkoni ei herättänyt sympatiaa, kukaan ei tehnyt sille mitään, olin turha riesa vaan kaikille.

 

Kaaoottisen muuton tunneilmastoa kirkuivat uuteen huoneeseeni myllätyt, rutatut ja runnotut paperit ja sus siunakkoon, salaiset potilaspaperit avohyllyillä. Saisin maksaa hierarkian yläoksilla keikkuville osastonhoitajille aiheuttamastani vaivasta. Saattaisi vierähtää viikko poikineen ennen kuin joka lippu lappu olisi paikallaan, kun varastollinen potilaslehdyköitä oli yhtenä sekamelskana. Osastonhoitajien kosto oli suloinen.

 

Mutta nyt oli tilanne päällä. Oli vain puoli tuntia aikaa järjestää mylläkkä vastaanottohuoneeksi. Piti piilottaa edes potilaspaperit diagnooseineen ja henkilötunnuksineen roikkumasta valaisimista ja käsipyyhetelineestä. Sitten piti ottaa pokerinaamalla potilas vastaan. Laitoin YouTubesta Lady Gagan Pokerfacen rääkymään täysillä, että pääsin kunnon trombivauhtiin. Osasivatko potilaat koskaan epäillä, miten monisatasilla ylikierroksilla heitä neutraalina vastaanottava työntekijä todellisuudessa kävi?