39 Kiusaamisen selvittely liitossa ja AVI:ssa
Maatessa oli
aikaa miettiä.
Soitin
ammattiliittoon ja AVI:n puhelinneuvontaan. Kirjoitin liiton
neuvottelupäällikölle 20 sivua pitkän kuvauksen tapahtuneesta. Hän soitti sen
luettuaan ja sanoi auttavansa minua viemään asian AVI:iin. Molemmat Uuden
Uljaan ulkopuoliset tahot pitivät kertomaani vakavana, puhuivat poliisiasiasta
ja työtuomioistuimesta. Kuulostipa epäasiallinen kohteluni nyt vakavalta, kun
näiden ihmisten ei tarvinnut pelätä SiruPirua eikä Olymposta. Liitosta löytyi siis
tarinani toinen hyvis, viisi vuotta työnohjaajan jälkeen, heitä oli harvassa.
Neuvottelupäällikkö Lauralla oli ammattitaitoa tunnistaa ilmiöt ja sanoittaa
ongelmat, hänellä oli pitkä ura epäasiallisen kohtelun parissa. Sisäinen raskas
jäsentymätön möykkyni tuli sanoitetuksi ja nimetyksi. Myös kollegani toisesta
organisaatiosta sanoi, että kuvaus oli niin kamala, ettei hän voinut lukea kaikkea.
Laura tuki
minua horjumatta. En vaistonnut hänestä ristiriitaisia viestejä kuten vaikkapa
työsairaushoitajasta, mutta hän olikin Olympoksesta riippumaton, ei rahan
renki. Lauran mukaan erityisen raskauttavaa oli piinani pitkäkestoisuus, kuusi
vuotta. Jopa Lauran kaltaiselle konkarille oli uutta SiruPirun kiusaamistyyli,
se, että esimies ei tehnyt yhtään mitään paitsi valehteli asiaa selviteltäessä.
Epäasiallinen kohtelu oli yleensä aktiivista toimintaa ja siksi SiruPirun tapa
niin pirullisen vaikea muille tunnistaa. Soitin jälleen Guinnesin
ennätystenkirjaan ja kun he jo tunsivat hyvin tapaukseni, sen passiivinen luonne
merkittiin jälleen kirjaan. Laura sanoitti koettelemukseni, SiruPiru oli
eristänyt minut vuosikausiksi työskentelemään Uuden Uljaan ulkopuolella. Kaikille
näille oudoille kuvioille oli terminsä, olin osa teoriaa. Olin viettänyt
viimeiset työssärimpuiluvuoteni sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti
tiuhaan vaihtuvissa eristysselleissä, sensorisen deprivaation rottakokeessa.
Pahinta
Lauran mukaan oli se, että kyse ei ollut vain SiruPirusta, vaan koko Uudesta Uljaasta,
joka katsoi pois, salli SiruPirun toiminnan jatkumisen vuosikausia eikä tehnyt
siitä loppua päättäväisesti vieden asiaa eteenpäin niin pitkälle kuin tarvitsi.
Olympos salli epäasiallisen käyttäytymisen joillekin aseman takia. Toisekseen
SiruPirua puolusteltiin erityisosaamisen, muutosarkkitehtuurin, vuoksi. Minulle
saatettiin myös sanoa, että ei vaan kannata välittää, että se on vaan sen
tyylinen ihminen. Laura avasi silmäni työvahingoittamisvaltuutettujen ja
epäluottamusmiesten käsittämättömälle toimintatavalle. He eivät seuranneet
sovittujen asioiden toteutumista, vaan kiusattu piti yksipuolisesti yhteyttä
heihin päin. He eivät lähteneet ajamaan asiaani pitkäjänteisesti hierarkian
korkeammille askelmille Uuden Uljaan hallitukseen ja sen ulkopuolelle AVI:iin
kuten ensin lupasivat ja heidän olisi kuulunut. He eivät kirjanneet asioita
niin, että heidän seuraajansa olisivat tienneet aiemmat tapahtumat. He olivat
avuttomia asiallisesti ja varovasti neuvotellessaan kokoushuoneemme teutaroivan
virtahevon kanssa, joka olisi tarvinnut suoraa toimintaa, etälamautuksen
niskaansa. Työpaikkakiusaaminen oli juuri tätä, joutua toistuvan,
mitätöivän ja eristävän käyttäytymisen kohteeksi, kun kukin vuorollaan systemaattisesti
jätti minut yksin puolustuskyvyttömään asemaan. Koin trauman yhä uudelleen ja
uudelleen. Laura kertoi, että he eivät olleet minnekään vastuussa toimintatavastaan.
Työsuojelu oli raaka vitsi ja kulissi AVI:a varten. Olympoksessa
olisi pitänyt vallita epäasiallisen ja kiusaavan kohtelun hyväksymättömyyden
kulttuuri, jossa kiusaaminen olisi pitänyt nähdä yhteisenä ongelmana, ei vain
minun ongelmanani. Kyse oli koko organisaation etiikasta. Olympoksen olisi
pitänyt viestiä koko Uuteen Uljaaseen selkeästi, että se ei hyväksynyt
epäasiallista ja kiusaavaa kohtelua. Kiusatuksi tullutta olisi pitänyt
rohkaista ottamaan kiusaaminen puheeksi ja tukea häntä. Jokaisen epäasiallista
kohtelua ja kiusaamista havainneen olisi pitänyt se kyseenalaistaa ja puuttua
siihen viipymättä. Laura
sanoi myös, että yksityispuolella oli käytäntö maksaa 2 vuoden palkka
korvaukseksi työntekijän sairastumiseen johtaneissa tilanteissa, mutta hän
arveli, että näin ei tapahtunut julkisella. Minut saisi irtisanoa vuoden
sairausloman jälkeen, mutta tällöin uskaltaakseen irtisanoa työnantajan piti
olla aivan varma, etten sairastunut työolojen takia.
Näin yhä selvemmin absurdin, tuskallisen kuvion, vuosikausia
jatkuneen turhan avun hakemisen. Työpaikkakiusaamisen kaltaisessa voimakkaassa
psyykkisessä ilmiössä mukana olevista ”auttajista” tuli myös väkisin kiusaajia
heidän sitä itse tahtomatta ja ilmeisesti myös tiedostamatta. Vaikka he eivät
osallistuneet kiusaamiseen, mutta kun he eivät nousseet kiusaamista vastaan,
heistä tuli kiusaamisen hiljaisia hyväksyjiä. Tietämättään he viestivät SiruPirulle, että ihmisten
kohtelemista näin voisi jatkaa, että SiruPirun asemassa siihen ei puututtaisi. Kiusaaminen
koulussa oli helppo tuomita ja tunnistaa, kun piiri ympärillä huusi
"tappelu, tappelu", mutta kun se tapahtui kokoushuoneessa aikuisten
terveyden asiantuntijoiden kesken, he eivät tunnistaneet osallisuuttaan.
"Auttajien” oli helpompaa istua sopulilaumana hiljaisen hyväksynnän
piirissä, sulkea silmänsä tai katsella muualle kuin sahata oksaa, jolla
istuivat. Epäasiallisen kohtelun käsittely asiallisesti oli epäasiallista.
Asialliset kokoukset eivät purreet SiruPiruun, vain SiruPiru hyötyi niistä, en
minä. Kun AVI tarkastaisi asialliset työpaikkakiusaamismuistiot, niissä
SiruPiru olisi ollut paikalla (kaiuttimen kautta) ja antanut painavat
esimieslausuntonsa (lätkinyt henkisesti kuonoon).
Laura kertoi
jonkun työsairauslääkärin saaneen potkut, kun oli jonkin firman tilaisuudessa
maininnut työpahoinvoinnin. ”Auttajien” oli siis järkevää oman etunsa vuoksi
istua hiljaa hiljaisen hyväksynnän piirissä. Tuhoamisleirivanki Elie Wiesel
sanoi ”hiljaisuus auttaa vain kiusaajaa, ei koskaan kiusattua”, Martin Luther
King ”pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”.
Ilmankos hyvää tarkoittavat kokoukset ahdistivat minua viikkoja ennen ja
jälkeen.
Laura soitti
työvahingoittamisvaltuutetulle, joka oli herttaisen samaa mieltä Lauran kanssa
siitä, ettei SiruPiru hoitanut esimiestehtäväänsä ja että kyseessä oli
rakenteellinen ongelma Uudessa Uljaassa. Tivasin Lauralta, tukisiko
työvahingoittamisvaltuutettu varmasti minua, jos veisin Lauran ehdotuksen
mukaan asian AVI:iin. Laura oli saanut tämän käsityksen. Myös AVI:n
puhelinneuvonnasta minua kehotettiin tekemään valvontapyyntö AVI:iin. Minun
pitäisi vain harkita, kestäisikö terveyteni vielä tämän. No terveyshän oli jo
mennyt, joten eikun taas kapuamaan Olympoksen rinnettä ylöspäin.
Koko
esimiessuhde SiruPirun kanssa oli käyty pakotettuna työnohjaajan,
epäluottamusmiehen, työvahingoittamisvaltuutetun, työterveyshuollon ja
SiruPirun esimiesten vaatimuksesta ja nyt remmiin astuisi vuorostaan AVI.
Vähemmän järeät toimet eivät Viiltäjä-Jackiin tehonneet.
SiruPirun ja
Railan selvitys AVI:lle oli tuttua satueeposfantasiaa. Keisarinna SiruPiru
tempasi uudet koreat vaatteet päälleen käden käänteessä ja Raila kuin hovineiti
pynttäsi tämän oikein viimeisen päälle. Raila ei koskaan ollut kysynyt minun
kantaani asiasta, mutta nyt hän osasi kertoa AVI:lle, että työnantaja ei ollut
saanut ilmoituksia epäasiallisesta kohtelusta niinä vuosina, jolloin hän ei
vielä kuulunut esimiesketjuun. Niitä vuosia ei ollut olemassa, vaikka
arkistossa oli kiusallisen tyhjät hyllymetrit. Olin ilmoittanut Olympokselle ja
”auttajille”, mutta Uuden Uljaan ulkopuolelle eristettynä en ollut tiennyt
ihmeitä tekevästä epäasiallisen kohtelun ilmoituslomakkeesta, jolla asiasta
olisi pitänyt ilmoittaa. Oli ihan vitsi, että oikea lomake olisi muka estänyt
puolen vuosikymmenen kärsimykset. Kukaan "auttajakaan" ei ollut
kertonut lomakkeesta. Olympos ei muka tiennyt "auttajienkaan"
ilmoituksista, vaikka Raila oli itsekin yhteen vastannut Olympos-jumalan
kanssa. Herranketkulat olivat selustansa turvanneet. Uskokoot AVI:n sinisilmät!
Laura kommentoi, että sähköposti-ilmoitus ja suullinen ilmoitus olivat
riittävät lomakkeen ohella ja niitä olin tehnyt kaikille vastaantulijoille,
jopa vahtimestarin koiralle. Vilja-Eerikasta oli tehty yli kymmenen ilmoitusta,
minusta saman verran, mutta lopputulos oli sama nolla. Jäimme apua vaille. Raila
vastasi AVI:lle, että Olympos oli heti ilmoituksen saatuaan ripeästi ryhtynyt
tositoimin tukemaan jaksamistani seitsemässä asiallisessa
työpaikkakiusaamiskokouksessa. Niistä oli työsairaushoitajan siistit asialliset
muistiot liitteinä.
Liian
myöhäistä oli sänkyyn saada tietää esimerkillisen SiruPirun kaikki nämä vuodet
vain odottaneen, että olisin vaan tullut kysymään. Hän oli ollut koko ajan
käytettävissä. Tulla kysymään oli SiruPirun luola-aikainen käsitys
esimiestyöstä. Yli leikkauspöydän olisin tullut kysymään? Olisi luullut
työkokouksen yli leikkauspöydän olevan epähygieenistä. SiruPirulle asiat olivat
simppeleitä, esimiessuhde niin yksisuuntainen, että työntekijä vaan tuli
kysymään. Ei minulla ollut häneltä mitään kysyttävää, minulla oli
keskusteltavaa asiantuntijatyöstä. Myös Raila vesitti SiruPirun satuilun. Raila
vastasi AVI:lle, että kuuden kaupungin alueella työskentelevä esimies ei
ehtinyt olla paikalla työyksikössä, vaan hänelle piti jättää sähköpostiviesti
kuten olin tuhannesti tehnyt. Ei siis tulla kysymään. Sähköposti oli Uuden
Uljaan yhteydenpitoväline.
SiruPiru ja
Raila surkuttelivat työyksikköni erillisyyttä. Kohtaloni päätyä eristyksiin
Uuden Uljaan ulkopuolelle oli vääjäämätön luonnonlaki eikä SiruPirun
järjestelmällisellä eristämisellä ollut sen kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan
vastauksessa hehkutettiin SiruPirun toimia poistaa hyvää hyvyyttään näin
problemaattinen yksikkö kokonaan, sulauttaa hoitajiin, mutta he jättivät
kertomatta, että senkään jälkeen kukaan ei ottanut koppia esimiestyöstä.
SiruPiru
mustamaalasi minua ”itsenäisenä” persoonana, you know. Raila sen sijaan selitti
ristiin, että asiantuntijatyöni nimenomaan edellytti kykyä itsenäiseen
työskentelyyn, johon en ilmeisesti hänen mielestään pystynyt, koska tarvitsin
esimiestä. Sen he molemmat jättivät tyystin kertomatta, että rivityöntekijä oli
joutunut pyörittämään yksikköä ja potilasvastaanottoa vuosikausia Uuden Uljaan
ulkopuolelle eristettynä, minkä Laura tulkitsi organisaation ulkopuolelle
sulkemisena. He vieläpä tekivät minut naurunalaiseksi väittäessään, että tein muka
yksikköni hallinnollisia töitä, joita ei ollut olemassakaan. He myös
valittivat, että olin jatkuvasti sairauslomalla eli eivät edelleenkään
ymmärtäneet, että olin sairastunut pysyvästi työkyvyttömäksi. Heidän
selvityksensä AVI:lle oli puhdasta informaatiosotaa.
SiruPiru ja
Raila tukeutuivat työvahingoittamisvaltuutettuun. He kirjoittivat, että olin
saanut tältä keskustelutukea ongelmiini. Ongelmiini? Ei Olympoksen ongelmiin?
Keskustelutukea? Ongelmineni olin työvahingoittamisvaltuutetun keskustelutuen
tarpeessa? Vaikka kaikki nämä vuodet olin pyytänyt vain jokaisen työntekijän
perusoikeutta esimieheen? Mihinkähän ongelmiini tarvitsin keskustelutukea
heidän mielestään? Seksiongelmiin, päihdeongelmiin, kasvatusongelmiin vai
parisuhdeongelmiin? Hällä väliä, syy oli joka tapauksessa minussa. Miehenikin
oli yhdessä asiallisessa työpaikkakiusaamiskokouksessa aistinut, että Raila
vieritti syyn työn ulkopuolelle.
Työvahingoittamisvaltuutettu
alkoi kuulostaa SiruPirun ja Railan hyvältä kaverilta, vaikka eikö hänen
kuulunut suojella työntekijää? Ketä työvahingoittamisvaltuutettu viime tingassa
suojelisi? Minua vai SiruPirua? Olisivatko SiruPiru ja Raila
työvahingoittamisvaltuutettuun näin vedonneet, jos tämä oli pontevasti kertonut
heille näkemänsä työturvallisuuspuutteet? Oliko työvahingoittamisvaltuutettu
todella vienyt heille viestiä, että kurjimukseni kaltaista ei voinut olla
olemassa, että siinä oli paljon epäasiallista kohtelua eikä tilanne olisi
saanut mennä näin pitkälle? Työturvallisuuslaista pauhaaminen oli tainnut jäädä
kaikumaan vain huoneeni seiniin. Mitä tarkoitti, että
työvahingoittamisvaltuutettu oli tukenut minua? Kun Uudessa Uljaassa
hierarkiaviivat sojottivat, miten sattui, tarkoittivatko Raila ja SiruPiru,
että työvahingoittamisvaltuutetun olisi kuulunut tehdä esimiestehtäväni? Raila ja
SiruPiru pesivät kätensä vastuusta ja Uusi Uljas oli haaksirikossa
työpaikkakiusaamisen nollatoleranssin suhteen. Nollatoleranssin sijasta totuus
oli satatoleranssi. Toivoin heille Titanicin kohtaloa.
Oli
mielenkiintoista mutta pelottavaa nähdä työvahingoittamisvaltuutetun vastine.
Laura uskoi, että tämä kertoisi AVI:lle saman kuin Lauralle, että SiruPiru ei
hoitanut esimiestehtäväänsä ja kyseessä oli rakenteellinen ongelma Uudessa
Uljaassa. Laura kertoi, että työvahingoittamisvaltuutetun vastine AVI:lle oli
tärkeä, ratkaiseva puolueeton näkemys kurjimuksestani, joka määräisi
jatkotoimet. Kuvittelinko hetkeäkään, että se olisi puolueeton, että
työvahingoittamisvaltuutettu sanoisi AVI:lle saman, minkä oli myöntänyt
Lauralle? Vastineessa luki, että työvahingoittamisvaltuutettu ei tiennyt
mistään mitään. Kirjauksia asiasta ei ollut. Hän tiesi vain, että suuri joukko
”auttajia” oli tukenut minua jo pitkään. Vaikka hän itse oli kirjoittanut
Railalle surkeasta tilanteestani ja vedonnut työturvallisuuspuutteisiin ja
työturvallisuuslakiin.
Taas AVI:lle
valehtelua ja kiusaamisen satatoleranssia talon tapaan, vaikka julkisuudessa paikallislehdessä
Olympos-jumala oli kehunut Uutta Uljasta myötätunnon ja kiusaamisen
nollatoleranssin tuutukehtona. Toimivatko kaikki organisaatíot samoin? Mitä
virkaa työsuojelulla oli, mitä virkaa AVI:n valvonnalla, kun Olympos pystyi
sinne näin porukalla valehtelemaan? Kävi selväksi, että ongelma olin minä ja
Uusi Uljas oli tehnyt kaikkensa auttaakseen minua. Avun hakeminen oli alusta
alkaen ollut turhaa. Systeemi oli rakennettu niin, että työntekijä onnistuttiin
aina nujertamaan Olympoksen ja ”auttajien” yhteisvoimin. Ilmapiirikin oli taas
pelottava. Ketä tässä loppujen lopuksi suojeltaisiin, minua SiruPirulta vai
SiruPirua minulta? Tekisivätkö SiruPiru ja Raila puolestaan valvontapyynnön tai
rikosilmoituksen minusta?
En
kuitenkaan voinut olla ihailematta Railaa. Hän oli hyvä esimies SiruPirulle,
turvasi kuin leijonaemo alaisensa selustan. Hänen turvansa ei ylettynyt minuun
asti. En uskonut, että Raila oli oikeasti pystynyt ummistamaan silmänsä
SiruPirun laiminlyönneiltä näin monta vuotta. En olisi itse moraalisesti
pystynyt Railan koiranvirkaan. Oli sentään helpompaa hierarkian viidenneltä
askelmaltani sylkeä ylöspäin kuin Railan kolmannelta portaalta kumarrella
ylöspäin ja alaspäin. SiruPirun ei tässä piruetissa tarvinnut pelätä, että hän
saisi sanktioita. Railan toimenkuva oli turvata SiruPirun selusta, heitä oli
kaksi todistamassa minua vastaan. Vaikka jos kiusallisen tyhjiltä
arkistohyllyiltä olisi kysytty, tarina olisi ollut ihan toinen. Sieluni silmin
näin edessäni kaksi kuvaa. Oli minun kuvani ja oli esimiesten kuva ja ne
molemmat oli esitetty nyt AVI:lle. Kuvilla ei ollut leikkauspintaa. Railalle ja
SiruPirulle lakisääteisten asioiden puuttumisella ja epäasiallisella kohtelulla
ei ollut mitään merkitystä kuten ei ollut Olympos-jumalalle, joka aiemmin
satuili AVI:lle.
AVI:n päätös
oli, että osapuolten näkemykset kautta linjan olivat ristiriitaiset. Virkailija
harkitsi asian viemistä AVI:n lakimiehelle, mutta työvahingoittamisvaltuutetun
lausunto sai virkailijan päättämään, että asia ei mennyt lakimiehelle. Sen
sijaan minä itse voisin jatkaa taas yksin yhden naisen sotaani ja sairaana
menettää perheeni omaisuuden lakimiesten palkkioihin.
Työvahingoittamisvaltuutettu oikeusmurhasi minut. AVI antoi SiruPirulle ja
Railalle kuitenkin toimenpideohjeita siihen, kun palaisin töihin. Niihin
toimenpiteisiin ei koskaan ollut tarvetta, en koskaan palannut työelämään. Olin
kyllä kirjoittanut AVI:lle sairastuneeni pysyvästi fyysisesti työkyvyttömäksi, mutta
AVI:kin ilmeisesti luuli minun tarvitsevan vain hiukan pään tuuletusta. Kuulin
myöhemmin, että seuraajani jatkoi samoissa olosuhteissa SiruPirun alaisuudessa
kuin minä.
Myöhemmin
työsuojeluviranomaiset julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan useimmissa
tapauksissa kiusaaja oli esimies, ei työkaveri. Yle uutisoi, että esimiehillä
oli suuri vastuu epäasiallisen kohtelun kitkemisessä. Siinäpä mission
imposipul, korkeamman matematiikan yhtälö, kun esimiehet itse olivat
kiusaajia.
Laura oli
niin pahoillaan. Hän sanoi, etten voinut tehdä enää mitään, koska työvahingoittamisvaltuutettu ei tukenut minua. Hän tiedusteli liiton lakimieheltä asian viemistä oikeuteen
liiton toimesta, mutta lakimies sanoi, etteivät edes sisäilmasta sairastuneet
saaneet oikeutta, vaikka rakennuksista oli tutkimustulokset. Minun tapaukseni
kaatuisi näytön puuttuessa. Laura kertoi myös, että nykyiset
työvahingoittamisvaltuutetut osasivat tunnistaa fyysiset työsuojelupuutteet, mutta
eivät nykytyöelämässä merkittävämpiä henkisiä työsuojeluongelmia.
Railan
selvitys AVI:lle oli sen verran katkeraa luettavaa, että pikaistuksissa olin
paljastaa hänelle hallintojohtajan pikkujoulutörttöilyn SiruPirun kanssa. En
kuitenkaan halunnut liata sieluani moisella paskaduunilla. Valheella tapasi
olla lyhyet jäljet. Jäin odottamaan Railan romahtamista aivan kuten hän oli
odotellut minun romahtamistani.
Jälkikäteen
näin selkeästi tapahtuneen. Olympos ei ollut itse sitoutunut noudattamaan
epäasiallisen kohtelun malliaan eikä kiusaamisen nollatoleranssia. Malli oli
kopioitu toisesta organisaatiosta työntekijöiden keskinäisiin riitoihin.
Olympos-jumalien keskinäistä pyllistelyä se ei koskenut ja heillä itsellään ja
heidän lempilapsillaan kuten SiruPirulla oli erivapaus kiusaamisen
satatoleranssiin. Uuden Uljaan malli oli vain kulissi AVI:n varalle mappi
Ö:ssa. Niinpä epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen sai rehottaa.
Mallissa ei ollut edes mainintaa kiusaajalle koituvasta sanktiosta, sanoi Laura.
Silmissäni näin jälleen kaksi kuvaa, toinen oli Ö-mapin malli AVI:n varalle ja
toinen oli Uuden Uljaan todellisuus. Olympos ei ollut sitoutunut kiusaamisesta
vapaaseen työyhteisöön. Olympos salli lakisääteisen tiedottamisen ulkopuolelle
jättämisen, työn vaikeuttamisen, ei puuttunut epäasialliseen kohteluun, vaan
salli epäasiallisen kohtelun, salli työpaikkakiusaamisen ja uhrasi orgioissaan
ihmisuhreja. Olympoksen henkilökohtainen ongelma, SiruPirun perseennuolenta,
teki mallista merkityksettömän. Esimiehillä oli mallin mukaan kiusaamisen
ehkäisyssä ja käsittelyssä merkittävä rooli, mutta SiruPiru ja Raila itse
olivat kiusaajia, minkä tutkimukset kertoivat, että kiusaaja oli useimmiten
esimies.. Kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen oli utopiaa Uudessa
Uljaassa.
Työpaikkakiusaamisilmiöön
perehtyessäni ymmärsin, että aktiivinen yritykseni helpottaa rääkkiäni
epäonnistui niin kuin yleensäkin kävi ja se vain pahensi kiusaamista. Koko
prosessi vain heikensi terveyttäni. Mietin, että jos olisin voinut tehdä työni
SiruPirun osoittamassa asemassa Uuden Uljaan ulkopuolelle eristettynä, olisin
saanut uinua satavuotista ja varmaan tuhatvuotistakin Ruususen unta
norsunluutornissani ihan rauhassa, sillä hän oli rajannut työnsä nolliin minun
kohdallani. Mutta koska minun oli pakko yrittää taistella tieni takaisin Uuden
Uljaan sisälle tehdäkseni työni ja tuoda epäkohdat eli Sirun laiminlyönti
näkyviin, minusta tuli hänen vastustajansa ja hän lähti taisteluun Olympoksen
legioonat kintereillään.
Sain onneksi
oksentaa ja ulostaa tarinaani Annukalle, joka tunsi sen alusta asti. Joka
keskustelu avasi syvemmin sitä, mistä pohjimmiltaan oli kyse. Huomasin, että
lehdetkin kirjoittivat samaa tarinaa eri versioina ympäri maailmaa. Luin
tarinoita epäasiallisen kohtelun uhreista Weinsteinin, Louhimiehen, Törhösen,
Kansallisoopperan ja ulkoministeriön tapauksissa. Oopperasta kerrottiin, että
siellä meni sikäli kivemmin kuin Uudessa Uljaassa, ettei piina johtanut
kenenkään sairastumiseen. Oopperassa kohteluun puuttuminen viivästyi, koska
ihmiset eivät tulleet esille nimellään. Edes se ei auttanut Uudessa Uljaassa,
mikään ei auttanut Uudessa Uljaassa. Ulkoministeriön tapaus oli samanlainen
kuin minun, ihmiset hakivat apua, mutteivat saaneet. Kiitos
työvahingoittamisvaltuutetun Uuden Uljaan tapaus ei päätynyt YLE:n uutisiin. Lauran
sanoin oli kestämätöntä, että huono kohtelu kesti vuodesta toiseen, vaikka
ongelmien nopea ja asiallinen selvittäminen olisi ollut kaikkien etu.
Kiusaamisen nollatoleranssiin sitoutuminen olisi parantanut Uuden Uljaan niin
tavoittelemaa työn tehokkuutta enemmän kuin jopa ruokatuntileimaus.
Annukka
sanoi, että olin pieni ihminen yksin isoa systeemiä vastaan eikä sitä voinut
voittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti