39 Kiusaamisen selvittely liitossa ja AVI:ssa

 


Maatessa oli aikaa miettiä.

 

Soitin ammattiliittoon ja AVI:n puhelinneuvontaan. Kirjoitin liiton neuvottelupäällikölle 20 sivua pitkän kuvauksen tapahtuneesta. Hän soitti sen luettuaan ja sanoi auttavansa minua viemään asian AVI:iin. Molemmat Uuden Uljaan ulkopuoliset tahot pitivät kertomaani vakavana, puhuivat poliisiasiasta ja työtuomioistuimesta. Kuulostipa epäasiallinen kohteluni nyt vakavalta, kun näiden ihmisten ei tarvinnut pelätä SiruPirua eikä Olymposta. Liitosta löytyi siis tarinani toinen hyvis, viisi vuotta työnohjaajan jälkeen, heitä oli harvassa. Neuvottelupäällikkö Lauralla oli ammattitaitoa tunnistaa ilmiöt ja sanoittaa ongelmat, hänellä oli pitkä ura epäasiallisen kohtelun parissa. Sisäinen raskas jäsentymätön möykkyni tuli sanoitetuksi ja nimetyksi. Myös kollegani toisesta organisaatiosta sanoi, että kuvaus oli niin kamala, ettei hän voinut lukea kaikkea.

 

Laura tuki minua horjumatta. En vaistonnut hänestä ristiriitaisia viestejä kuten vaikkapa työsairaushoitajasta, mutta hän olikin Olympoksesta riippumaton, ei rahan renki. Lauran mukaan erityisen raskauttavaa oli piinani pitkäkestoisuus, kuusi vuotta. Jopa Lauran kaltaiselle konkarille oli uutta SiruPirun kiusaamistyyli, se, että esimies ei tehnyt yhtään mitään paitsi valehteli asiaa selviteltäessä. Epäasiallinen kohtelu oli yleensä aktiivista toimintaa ja siksi SiruPirun tapa niin pirullisen vaikea muille tunnistaa. Soitin jälleen Guinnesin ennätystenkirjaan ja kun he jo tunsivat hyvin tapaukseni, sen passiivinen luonne merkittiin jälleen kirjaan. Laura sanoitti koettelemukseni, SiruPiru oli eristänyt minut vuosikausiksi työskentelemään Uuden Uljaan ulkopuolella. Kaikille näille oudoille kuvioille oli terminsä, olin osa teoriaa. Olin viettänyt viimeiset työssärimpuiluvuoteni sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti tiuhaan vaihtuvissa eristysselleissä, sensorisen deprivaation rottakokeessa.

 

Pahinta Lauran mukaan oli se, että kyse ei ollut vain SiruPirusta, vaan koko Uudesta Uljaasta, joka katsoi pois, salli SiruPirun toiminnan jatkumisen vuosikausia eikä tehnyt siitä loppua päättäväisesti vieden asiaa eteenpäin niin pitkälle kuin tarvitsi. Olympos salli epäasiallisen käyttäytymisen joillekin aseman takia. Toisekseen SiruPirua puolusteltiin erityisosaamisen, muutosarkkitehtuurin, vuoksi. Minulle saatettiin myös sanoa, että ei vaan kannata välittää, että se on vaan sen tyylinen ihminen. Laura avasi silmäni työvahingoittamisvaltuutettujen ja epäluottamusmiesten käsittämättömälle toimintatavalle. He eivät seuranneet sovittujen asioiden toteutumista, vaan kiusattu piti yksipuolisesti yhteyttä heihin päin. He eivät lähteneet ajamaan asiaani pitkäjänteisesti hierarkian korkeammille askelmille Uuden Uljaan hallitukseen ja sen ulkopuolelle AVI:iin kuten ensin lupasivat ja heidän olisi kuulunut. He eivät kirjanneet asioita niin, että heidän seuraajansa olisivat tienneet aiemmat tapahtumat. He olivat avuttomia asiallisesti ja varovasti neuvotellessaan kokoushuoneemme teutaroivan virtahevon kanssa, joka olisi tarvinnut suoraa toimintaa, etälamautuksen niskaansa. Työpaikkakiusaaminen oli juuri tätä, joutua toistuvan, mitätöivän ja eristävän käyttäytymisen kohteeksi, kun kukin vuorollaan systemaattisesti jätti minut yksin puolustuskyvyttömään asemaan. Koin trauman yhä uudelleen ja uudelleen. Laura kertoi, että he eivät olleet minnekään vastuussa toimintatavastaan. Työsuojelu oli raaka vitsi ja kulissi AVI:a varten. Olympoksessa olisi pitänyt vallita epäasiallisen ja kiusaavan kohtelun hyväksymättömyyden kulttuuri, jossa kiusaaminen olisi pitänyt nähdä yhteisenä ongelmana, ei vain minun ongelmanani. Kyse oli koko organisaation etiikasta. Olympoksen olisi pitänyt viestiä koko Uuteen Uljaaseen selkeästi, että se ei hyväksynyt epäasiallista ja kiusaavaa kohtelua. Kiusatuksi tullutta olisi pitänyt rohkaista ottamaan kiusaaminen puheeksi ja tukea häntä. Jokaisen epäasiallista kohtelua ja kiusaamista havainneen olisi pitänyt se kyseenalaistaa ja puuttua siihen viipymättä. Laura sanoi myös, että yksityispuolella oli käytäntö maksaa 2 vuoden palkka korvaukseksi työntekijän sairastumiseen johtaneissa tilanteissa, mutta hän arveli, että näin ei tapahtunut julkisella. Minut saisi irtisanoa vuoden sairausloman jälkeen, mutta tällöin uskaltaakseen irtisanoa työnantajan piti olla aivan varma, etten sairastunut työolojen takia.

 

Näin yhä selvemmin absurdin, tuskallisen kuvion, vuosikausia jatkuneen turhan avun hakemisen. Työpaikkakiusaamisen kaltaisessa voimakkaassa psyykkisessä ilmiössä mukana olevista ”auttajista” tuli myös väkisin kiusaajia heidän sitä itse tahtomatta ja ilmeisesti myös tiedostamatta. Vaikka he eivät osallistuneet kiusaamiseen, mutta kun he eivät nousseet kiusaamista vastaan, heistä tuli kiusaamisen hiljaisia hyväksyjiä. Tietämättään he viestivät SiruPirulle, että ihmisten kohtelemista näin voisi jatkaa, että SiruPirun asemassa siihen ei puututtaisi. Kiusaaminen koulussa oli helppo tuomita ja tunnistaa, kun piiri ympärillä huusi "tappelu, tappelu", mutta kun se tapahtui kokoushuoneessa aikuisten terveyden asiantuntijoiden kesken, he eivät tunnistaneet osallisuuttaan. "Auttajien” oli helpompaa istua sopulilaumana hiljaisen hyväksynnän piirissä, sulkea silmänsä tai katsella muualle kuin sahata oksaa, jolla istuivat. Epäasiallisen kohtelun käsittely asiallisesti oli epäasiallista. Asialliset kokoukset eivät purreet SiruPiruun, vain SiruPiru hyötyi niistä, en minä. Kun AVI tarkastaisi asialliset työpaikkakiusaamismuistiot, niissä SiruPiru olisi ollut paikalla (kaiuttimen kautta) ja antanut painavat esimieslausuntonsa (lätkinyt henkisesti kuonoon).

 

Laura kertoi jonkun työsairauslääkärin saaneen potkut, kun oli jonkin firman tilaisuudessa maininnut työpahoinvoinnin. ”Auttajien” oli siis järkevää oman etunsa vuoksi istua hiljaa hiljaisen hyväksynnän piirissä. Tuhoamisleirivanki Elie Wiesel sanoi ”hiljaisuus auttaa vain kiusaajaa, ei koskaan kiusattua”, Martin Luther King ”pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”. Ilmankos hyvää tarkoittavat kokoukset ahdistivat minua viikkoja ennen ja jälkeen.

 

Laura soitti työvahingoittamisvaltuutetulle, joka oli herttaisen samaa mieltä Lauran kanssa siitä, ettei SiruPiru hoitanut esimiestehtäväänsä ja että kyseessä oli rakenteellinen ongelma Uudessa Uljaassa. Tivasin Lauralta, tukisiko työvahingoittamisvaltuutettu varmasti minua, jos veisin Lauran ehdotuksen mukaan asian AVI:iin. Laura oli saanut tämän käsityksen. Myös AVI:n puhelinneuvonnasta minua kehotettiin tekemään valvontapyyntö AVI:iin. Minun pitäisi vain harkita, kestäisikö terveyteni vielä tämän. No terveyshän oli jo mennyt, joten eikun taas kapuamaan Olympoksen rinnettä ylöspäin.

 

Koko esimiessuhde SiruPirun kanssa oli käyty pakotettuna työnohjaajan, epäluottamusmiehen, työvahingoittamisvaltuutetun, työterveyshuollon ja SiruPirun esimiesten vaatimuksesta ja nyt remmiin astuisi vuorostaan AVI. Vähemmän järeät toimet eivät Viiltäjä-Jackiin tehonneet. 

 

SiruPirun ja Railan selvitys AVI:lle oli tuttua satueeposfantasiaa. Keisarinna SiruPiru tempasi uudet koreat vaatteet päälleen käden käänteessä ja Raila kuin hovineiti pynttäsi tämän oikein viimeisen päälle. Raila ei koskaan ollut kysynyt minun kantaani asiasta, mutta nyt hän osasi kertoa AVI:lle, että työnantaja ei ollut saanut ilmoituksia epäasiallisesta kohtelusta niinä vuosina, jolloin hän ei vielä kuulunut esimiesketjuun. Niitä vuosia ei ollut olemassa, vaikka arkistossa oli kiusallisen tyhjät hyllymetrit. Olin ilmoittanut Olympokselle ja ”auttajille”, mutta Uuden Uljaan ulkopuolelle eristettynä en ollut tiennyt ihmeitä tekevästä epäasiallisen kohtelun ilmoituslomakkeesta, jolla asiasta olisi pitänyt ilmoittaa. Oli ihan vitsi, että oikea lomake olisi muka estänyt puolen vuosikymmenen kärsimykset. Kukaan "auttajakaan" ei ollut kertonut lomakkeesta. Olympos ei muka tiennyt "auttajienkaan" ilmoituksista, vaikka Raila oli itsekin yhteen vastannut Olympos-jumalan kanssa. Herranketkulat olivat selustansa turvanneet. Uskokoot AVI:n sinisilmät! Laura kommentoi, että sähköposti-ilmoitus ja suullinen ilmoitus olivat riittävät lomakkeen ohella ja niitä olin tehnyt kaikille vastaantulijoille, jopa vahtimestarin koiralle. Vilja-Eerikasta oli tehty yli kymmenen ilmoitusta, minusta saman verran, mutta lopputulos oli sama nolla. Jäimme apua vaille. Raila vastasi AVI:lle, että Olympos oli heti ilmoituksen saatuaan ripeästi ryhtynyt tositoimin tukemaan jaksamistani seitsemässä asiallisessa työpaikkakiusaamiskokouksessa. Niistä oli työsairaushoitajan siistit asialliset muistiot liitteinä. 

 

Liian myöhäistä oli sänkyyn saada tietää esimerkillisen SiruPirun kaikki nämä vuodet vain odottaneen, että olisin vaan tullut kysymään. Hän oli ollut koko ajan käytettävissä. Tulla kysymään oli SiruPirun luola-aikainen käsitys esimiestyöstä. Yli leikkauspöydän olisin tullut kysymään? Olisi luullut työkokouksen yli leikkauspöydän olevan epähygieenistä. SiruPirulle asiat olivat simppeleitä, esimiessuhde niin yksisuuntainen, että työntekijä vaan tuli kysymään. Ei minulla ollut häneltä mitään kysyttävää, minulla oli keskusteltavaa asiantuntijatyöstä. Myös Raila vesitti SiruPirun satuilun. Raila vastasi AVI:lle, että kuuden kaupungin alueella työskentelevä esimies ei ehtinyt olla paikalla työyksikössä, vaan hänelle piti jättää sähköpostiviesti kuten olin tuhannesti tehnyt. Ei siis tulla kysymään. Sähköposti oli Uuden Uljaan yhteydenpitoväline. 

 

SiruPiru ja Raila surkuttelivat työyksikköni erillisyyttä. Kohtaloni päätyä eristyksiin Uuden Uljaan ulkopuolelle oli vääjäämätön luonnonlaki eikä SiruPirun järjestelmällisellä eristämisellä ollut sen kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan vastauksessa hehkutettiin SiruPirun toimia poistaa hyvää hyvyyttään näin problemaattinen yksikkö kokonaan, sulauttaa hoitajiin, mutta he jättivät kertomatta, että senkään jälkeen kukaan ei ottanut koppia esimiestyöstä.

 

SiruPiru mustamaalasi minua ”itsenäisenä” persoonana, you know. Raila sen sijaan selitti ristiin, että asiantuntijatyöni nimenomaan edellytti kykyä itsenäiseen työskentelyyn, johon en ilmeisesti hänen mielestään pystynyt, koska tarvitsin esimiestä. Sen he molemmat jättivät tyystin kertomatta, että rivityöntekijä oli joutunut pyörittämään yksikköä ja potilasvastaanottoa vuosikausia Uuden Uljaan ulkopuolelle eristettynä, minkä Laura tulkitsi organisaation ulkopuolelle sulkemisena. He vieläpä tekivät minut naurunalaiseksi väittäessään, että tein muka yksikköni hallinnollisia töitä, joita ei ollut olemassakaan. He myös valittivat, että olin jatkuvasti sairauslomalla eli eivät edelleenkään ymmärtäneet, että olin sairastunut pysyvästi työkyvyttömäksi. Heidän selvityksensä AVI:lle oli puhdasta informaatiosotaa.

 

SiruPiru ja Raila tukeutuivat työvahingoittamisvaltuutettuun. He kirjoittivat, että olin saanut tältä keskustelutukea ongelmiini. Ongelmiini? Ei Olympoksen ongelmiin? Keskustelutukea? Ongelmineni olin työvahingoittamisvaltuutetun keskustelutuen tarpeessa? Vaikka kaikki nämä vuodet olin pyytänyt vain jokaisen työntekijän perusoikeutta esimieheen? Mihinkähän ongelmiini tarvitsin keskustelutukea heidän mielestään? Seksiongelmiin, päihdeongelmiin, kasvatusongelmiin vai parisuhdeongelmiin? Hällä väliä, syy oli joka tapauksessa minussa. Miehenikin oli yhdessä asiallisessa työpaikkakiusaamiskokouksessa aistinut, että Raila vieritti syyn työn ulkopuolelle.

 

Työvahingoittamisvaltuutettu alkoi kuulostaa SiruPirun ja Railan hyvältä kaverilta, vaikka eikö hänen kuulunut suojella työntekijää? Ketä työvahingoittamisvaltuutettu viime tingassa suojelisi? Minua vai SiruPirua? Olisivatko SiruPiru ja Raila työvahingoittamisvaltuutettuun näin vedonneet, jos tämä oli pontevasti kertonut heille näkemänsä työturvallisuuspuutteet? Oliko työvahingoittamisvaltuutettu todella vienyt heille viestiä, että kurjimukseni kaltaista ei voinut olla olemassa, että siinä oli paljon epäasiallista kohtelua eikä tilanne olisi saanut mennä näin pitkälle? Työturvallisuuslaista pauhaaminen oli tainnut jäädä kaikumaan vain huoneeni seiniin. Mitä tarkoitti, että työvahingoittamisvaltuutettu oli tukenut minua? Kun Uudessa Uljaassa hierarkiaviivat sojottivat, miten sattui, tarkoittivatko Raila ja SiruPiru, että työvahingoittamisvaltuutetun olisi kuulunut tehdä esimiestehtäväni? Raila ja SiruPiru pesivät kätensä vastuusta ja Uusi Uljas oli haaksirikossa työpaikkakiusaamisen nollatoleranssin suhteen. Nollatoleranssin sijasta totuus oli satatoleranssi. Toivoin heille Titanicin kohtaloa.

 

Oli mielenkiintoista mutta pelottavaa nähdä työvahingoittamisvaltuutetun vastine. Laura uskoi, että tämä kertoisi AVI:lle saman kuin Lauralle, että SiruPiru ei hoitanut esimiestehtäväänsä ja kyseessä oli rakenteellinen ongelma Uudessa Uljaassa. Laura kertoi, että työvahingoittamisvaltuutetun vastine AVI:lle oli tärkeä, ratkaiseva puolueeton näkemys kurjimuksestani, joka määräisi jatkotoimet. Kuvittelinko hetkeäkään, että se olisi puolueeton, että työvahingoittamisvaltuutettu sanoisi AVI:lle saman, minkä oli myöntänyt Lauralle? Vastineessa luki, että työvahingoittamisvaltuutettu ei tiennyt mistään mitään. Kirjauksia asiasta ei ollut. Hän tiesi vain, että suuri joukko ”auttajia” oli tukenut minua jo pitkään. Vaikka hän itse oli kirjoittanut Railalle surkeasta tilanteestani ja vedonnut työturvallisuuspuutteisiin ja työturvallisuuslakiin.

 

Taas AVI:lle valehtelua ja kiusaamisen satatoleranssia talon tapaan, vaikka julkisuudessa paikallislehdessä Olympos-jumala oli kehunut Uutta Uljasta myötätunnon ja kiusaamisen nollatoleranssin tuutukehtona. Toimivatko kaikki organisaatíot samoin? Mitä virkaa työsuojelulla oli, mitä virkaa AVI:n valvonnalla, kun Olympos pystyi sinne näin porukalla valehtelemaan? Kävi selväksi, että ongelma olin minä ja Uusi Uljas oli tehnyt kaikkensa auttaakseen minua. Avun hakeminen oli alusta alkaen ollut turhaa. Systeemi oli rakennettu niin, että työntekijä onnistuttiin aina nujertamaan Olympoksen ja ”auttajien” yhteisvoimin. Ilmapiirikin oli taas pelottava. Ketä tässä loppujen lopuksi suojeltaisiin, minua SiruPirulta vai SiruPirua minulta? Tekisivätkö SiruPiru ja Raila puolestaan valvontapyynnön tai rikosilmoituksen minusta?

 

En kuitenkaan voinut olla ihailematta Railaa. Hän oli hyvä esimies SiruPirulle, turvasi kuin leijonaemo alaisensa selustan. Hänen turvansa ei ylettynyt minuun asti. En uskonut, että Raila oli oikeasti pystynyt ummistamaan silmänsä SiruPirun laiminlyönneiltä näin monta vuotta. En olisi itse moraalisesti pystynyt Railan koiranvirkaan. Oli sentään helpompaa hierarkian viidenneltä askelmaltani sylkeä ylöspäin kuin Railan kolmannelta portaalta kumarrella ylöspäin ja alaspäin. SiruPirun ei tässä piruetissa tarvinnut pelätä, että hän saisi sanktioita. Railan toimenkuva oli turvata SiruPirun selusta, heitä oli kaksi todistamassa minua vastaan. Vaikka jos kiusallisen tyhjiltä arkistohyllyiltä olisi kysytty, tarina olisi ollut ihan toinen. Sieluni silmin näin edessäni kaksi kuvaa. Oli minun kuvani ja oli esimiesten kuva ja ne molemmat oli esitetty nyt AVI:lle. Kuvilla ei ollut leikkauspintaa. Railalle ja SiruPirulle lakisääteisten asioiden puuttumisella ja epäasiallisella kohtelulla ei ollut mitään merkitystä kuten ei ollut Olympos-jumalalle, joka aiemmin satuili AVI:lle.

 

AVI:n päätös oli, että osapuolten näkemykset kautta linjan olivat ristiriitaiset. Virkailija harkitsi asian viemistä AVI:n lakimiehelle, mutta työvahingoittamisvaltuutetun lausunto sai virkailijan päättämään, että asia ei mennyt lakimiehelle. Sen sijaan minä itse voisin jatkaa taas yksin yhden naisen sotaani ja sairaana menettää perheeni omaisuuden lakimiesten palkkioihin. Työvahingoittamisvaltuutettu oikeusmurhasi minut. AVI antoi SiruPirulle ja Railalle kuitenkin toimenpideohjeita siihen, kun palaisin töihin. Niihin toimenpiteisiin ei koskaan ollut tarvetta, en koskaan palannut työelämään. Olin kyllä kirjoittanut AVI:lle sairastuneeni pysyvästi fyysisesti työkyvyttömäksi, mutta AVI:kin ilmeisesti luuli minun tarvitsevan vain hiukan pään tuuletusta. Kuulin myöhemmin, että seuraajani jatkoi samoissa olosuhteissa SiruPirun alaisuudessa kuin minä.

 

Myöhemmin työsuojeluviranomaiset julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan useimmissa tapauksissa kiusaaja oli esimies, ei työkaveri. Yle uutisoi, että esimiehillä oli suuri vastuu epäasiallisen kohtelun kitkemisessä. Siinäpä mission imposipul, korkeamman matematiikan yhtälö, kun esimiehet itse olivat kiusaajia. 

 

Laura oli niin pahoillaan. Hän sanoi, etten voinut tehdä enää mitään, koska työvahingoittamisvaltuutettu ei tukenut minua. Hän tiedusteli liiton lakimieheltä asian viemistä oikeuteen liiton toimesta, mutta lakimies sanoi, etteivät edes sisäilmasta sairastuneet saaneet oikeutta, vaikka rakennuksista oli tutkimustulokset. Minun tapaukseni kaatuisi näytön puuttuessa. Laura kertoi myös, että nykyiset työvahingoittamisvaltuutetut osasivat tunnistaa fyysiset työsuojelupuutteet, mutta eivät nykytyöelämässä merkittävämpiä henkisiä työsuojeluongelmia.

 

Railan selvitys AVI:lle oli sen verran katkeraa luettavaa, että pikaistuksissa olin paljastaa hänelle hallintojohtajan pikkujoulutörttöilyn SiruPirun kanssa. En kuitenkaan halunnut liata sieluani moisella paskaduunilla. Valheella tapasi olla lyhyet jäljet. Jäin odottamaan Railan romahtamista aivan kuten hän oli odotellut minun romahtamistani.

 

Jälkikäteen näin selkeästi tapahtuneen. Olympos ei ollut itse sitoutunut noudattamaan epäasiallisen kohtelun malliaan eikä kiusaamisen nollatoleranssia. Malli oli kopioitu toisesta organisaatiosta työntekijöiden keskinäisiin riitoihin. Olympos-jumalien keskinäistä pyllistelyä se ei koskenut ja heillä itsellään ja heidän lempilapsillaan kuten SiruPirulla oli erivapaus kiusaamisen satatoleranssiin. Uuden Uljaan malli oli vain kulissi AVI:n varalle mappi Ö:ssa. Niinpä epäasiallinen kohtelu ja työpaikkakiusaaminen sai rehottaa. Mallissa ei ollut edes mainintaa kiusaajalle koituvasta sanktiosta, sanoi Laura. Silmissäni näin jälleen kaksi kuvaa, toinen oli Ö-mapin malli AVI:n varalle ja toinen oli Uuden Uljaan todellisuus. Olympos ei ollut sitoutunut kiusaamisesta vapaaseen työyhteisöön. Olympos salli lakisääteisen tiedottamisen ulkopuolelle jättämisen, työn vaikeuttamisen, ei puuttunut epäasialliseen kohteluun, vaan salli epäasiallisen kohtelun, salli työpaikkakiusaamisen ja uhrasi orgioissaan ihmisuhreja. Olympoksen henkilökohtainen ongelma, SiruPirun perseennuolenta, teki mallista merkityksettömän. Esimiehillä oli mallin mukaan kiusaamisen ehkäisyssä ja käsittelyssä merkittävä rooli, mutta SiruPiru ja Raila itse olivat kiusaajia, minkä tutkimukset kertoivat, että kiusaaja oli useimmiten esimies.. Kiusaamisen ehkäisy ja siihen puuttuminen oli utopiaa Uudessa Uljaassa.

 

Työpaikkakiusaamisilmiöön perehtyessäni ymmärsin, että aktiivinen yritykseni helpottaa rääkkiäni epäonnistui niin kuin yleensäkin kävi ja se vain pahensi kiusaamista. Koko prosessi vain heikensi terveyttäni. Mietin, että jos olisin voinut tehdä työni SiruPirun osoittamassa asemassa Uuden Uljaan ulkopuolelle eristettynä, olisin saanut uinua satavuotista ja varmaan tuhatvuotistakin Ruususen unta norsunluutornissani ihan rauhassa, sillä hän oli rajannut työnsä nolliin minun kohdallani. Mutta koska minun oli pakko yrittää taistella tieni takaisin Uuden Uljaan sisälle tehdäkseni työni ja tuoda epäkohdat eli Sirun laiminlyönti näkyviin, minusta tuli hänen vastustajansa ja hän lähti taisteluun Olympoksen legioonat kintereillään.

 

Sain onneksi oksentaa ja ulostaa tarinaani Annukalle, joka tunsi sen alusta asti. Joka keskustelu avasi syvemmin sitä, mistä pohjimmiltaan oli kyse. Huomasin, että lehdetkin kirjoittivat samaa tarinaa eri versioina ympäri maailmaa. Luin tarinoita epäasiallisen kohtelun uhreista Weinsteinin, Louhimiehen, Törhösen, Kansallisoopperan ja ulkoministeriön tapauksissa. Oopperasta kerrottiin, että siellä meni sikäli kivemmin kuin Uudessa Uljaassa, ettei piina johtanut kenenkään sairastumiseen. Oopperassa kohteluun puuttuminen viivästyi, koska ihmiset eivät tulleet esille nimellään. Edes se ei auttanut Uudessa Uljaassa, mikään ei auttanut Uudessa Uljaassa. Ulkoministeriön tapaus oli samanlainen kuin minun, ihmiset hakivat apua, mutteivat saaneet. Kiitos työvahingoittamisvaltuutetun Uuden Uljaan tapaus ei päätynyt YLE:n uutisiin. Lauran sanoin oli kestämätöntä, että huono kohtelu kesti vuodesta toiseen, vaikka ongelmien nopea ja asiallinen selvittäminen olisi ollut kaikkien etu. Kiusaamisen nollatoleranssiin sitoutuminen olisi parantanut Uuden Uljaan niin tavoittelemaa työn tehokkuutta enemmän kuin jopa ruokatuntileimaus.

 

Annukka sanoi, että olin pieni ihminen yksin isoa systeemiä vastaan eikä sitä voinut voittaa. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

11 Sotakirves kaivettu esiin

38 Elämäni viimeinen työpäivä 51-vuotiaana

12 Ensimmäinen työuupumus