19 SiruPiru ja pahoinvointihäirikkö

 

Kurjimukseni oli mennyt liian pitkälle. Seisoin tienristeyksessä ja edessäni oli kaksi tietä. Valitettavasti tilanne ei ollut niin ylellinen, että olisin voinut valita, halusinko taistella vai alistuisinko. Oli pakko ottaa ensiaskel aktivismin tiellä, että pystyisin tekemään työni. Minussa ei ollut jäljellä enää hiventäkään sitä terveyden edistämisen koordinaattoria, joka olin ollut, vaan minusta oli pakotettu esiin pahoinvointihäirikkö, vastarintaliikenainen. Lähdin panemaan kampoihin SiruPirulle.

 

Kirjoitin Olympokselle teurastusmuutosta ja miten monin tavoin SiruPiru vaikeutti työtäni. Jokin muutos tähän oli tultava. Työni muuttuisi Villiksi Länneksi, jos Paukkurauta-Kati stetsonissaan saisi mellastaa eikä kukaan puuttuisi lainsuojattomaan asemaani. Perusluottamukseni oli terve ja vahva, olin kasvanut yliopistosalien demokratiassa ennen Uuden Uljaan autoritariaa. Luotin, että SiruPiru saisi vihdoin pepulleen Olympos-jumalan isänkädestä. Olin tuolloin vielä naiivi lapsi. Luulin Olympoksen näkevän ristiriidan siinä, että se toisella kädellä maksoi minulle korvausta työpaikalla kitumastani ajasta ja toisella kädellä se sitoi ranteeni selän taakse ja tunki suukapulan suuhuni. En voinut työpäivinä tehdä enää juuri muuta kuin kuunnella YouTubea ja pelata nettipasianssia minareettitornini ylhäisessä yksinäisyydessä. Olin näet vain yksinkertainen maalaistyttö. Menin aamuisin töihin luullen, että ensisijainen tehtäväni siellä oli työ. En tiennyt, että Olympos oli eliö, joka eli ihan omaa elämäänsä. Näennäisen tehtävänsä, terveydenhuollon järjestämisen sijasta sillä oli muut ensisijaiset prioriteettinsa, jolla ei ollut mitään tekemistä lounelalaisten terveyden kanssa. Olympoksen oma oikutteleva tunne-elämä, omat omituisuutensa, kiemurtelevat lonkeronsa. Minun työni oli Siru-söpöläisen maalatuissa kynsissä taipuisaa muovailuvahaa, jolla hän sai leikkiä ihan miten lystäsi. Vaikka keruuttaa päiväkausia lippulappuja takaisin kaapin hyllylle.

 

Olympos mytristi silmänsä kiinni ristiriidalta. Ei se halunnut nähdä. Olympos-jumala ei ottautunut mitenkään ongelman ytimeen, mutta lillukanvarret ylijumala haravoi piikkisuoriksi. Salomon viisaudessaan antoi oikeamielisen ratkaisun. Jo aiemmin oli käynyt pläkkiselväksi, että muutot kuuluivat Olympoksen korkeimpiin prioriteetteihin. Olympoksen jumalallinen ratkaisu oli, että lyötiin se rääpäle miekalla keskeltä kahtia, jotta kaikki olivat tyytyväisiä. Olympoksen jumalallinen ohje kuului, että jatkossa osastonhoitajan oli jaettava muuttomääräys minun lisäksi myös itselleen Olympos-ylijumalalle. Näin varmistuisi, että saisin tiedon tulevista muutoista. Muuttomääräys määrättiin suuren prioriteetin ja punaisen huutomerkin asiaksi. Työssäni oli vihdoin asia, jonka täytyi toimia. Muuttomääräys. Osastonhoitaja tempaistiin yhtäkkiä jostain sivusta hierarkiahärdelliini. Hänhän ei kuulunut siihen lainkaan. Ja missä oli Siru, esimies?

 

Tajusin eläväni skitsofreenilandiassa. Uudessa Uljaassa vallitsi kaksi todellisuutta. Kulissitodellisuus, jota olin luullut oikeaksi todellisuudeksi, mutta se olikin vain AVI:a varten piirretty hämäyshierarkiakuva. Minusta lähti viiva SiruPiruun. Minun ja osastonhoitajan välillä ei ollut viivaa. Mutta se ei käynyt SiruPirulle. Lounelaan pelmahtaessaan SiruPiru oli ensi töikseen iskenyt Jimmy Choo-korkonsa Olympoksen lattiamarmoriin ja luetellut, mitä hän ei suostunut tekemään. Kukaan ei halunnut pahoinvointihäirikköä. Vai halusiko, saiko SiruPiru palkanlisää päänahastani? Olympos-jumala oli aikansa maanitellut, maksanut ja luovinut, että SiruPiru esittäisi AVI:lle pahoinvointihäirikön esimiestä. Niin syntyi hiljaisen hyväksynnän hyväsiskosopimus, että aikuisten oikeasti SiruPirun ei tarvinnut tehdä mitään hyväkseni. Minusta tuli uhri tietämättäni. Minä vain naiivina sinisilmänä katselin silmät ymmyrkäisinä mieletöntä maailmaani.

 

Vasta tuskaisten vuosien viiveellä minulle vaikeni Uuden Uljaan näkymättömällä musteella piirretty todellisuus. Näkymättömällä musteella Olympos oli nakittanut esimiestehtäväni osastonhoitajalle. Salainen nakitussopimus synnytti käsittämättömiä kuvioita, kun siitähän ei voinut kertoa minulle eikä osastonhoitajalle. Laittomuuksista piti olla hipihiljaa. Osastonhoitaja tietenkin kieltäytyi nakittamisestaan. Ei Olympoksen eikä osastonhoitajan persettä kutittanut se, mihin esimiehittämättömään ahdistuksen rotkoon minä lainsuojaton putosin.

 

Vuosia myöhemmin vasta ymmärsin, että Uusi Uljas ei ollut niin surkea työpaikka kuin olin ajatellut. Luulin, että sen toiminnasta puuttui täysin järki ja logiikka. Mutta ei se puuttunut, logiikka ja nakkisopimus oli vain tarkoin salattu. Esimiehetön tilani oli tullut näkyväksi, mutta AVI:llehan olisi esittää siisti selkeä hierarkiahärdelli viivoineen SiruPirusta minuun.

 

Mutta toistaiseksi olin täysin tietämätön Olympoksen nakkisopimuksesta.