20 Simputus

 


Sisäinen nujerrettu yrittäjäni hakeutui henkitoreissaan työnohjaajalle. Työnohjaaja oli pöyristynyt siitä, etten ollut kahteen vuoteen tavannut esimiestä eikä tämä tuntenut minua edes ulkonäöltä. Työnohjaaja väitti, että työyksikkö ei voinut toimia täysin ilman esimiestä ja laivani oli tuuliajolla merellä ilman suuntaa. Olin kyllä huomannut, että laivan nokka osoitti milloin Intiaa, milloin Madagaskaria. Työyksikkö toki pystyi toimimaan täysin ilman esimiestäkin, yksikköni oli siitä elävä todiste. Mutta pahoinvointihäirikköä itseään oli alkanut yrjöttää. Työnohjaajan mielestä pahoinvointihäirikkörukan positiivista ajattelua oli riittämiin treenattu. Jaoimme hänen kanssaan ratkaisukeskeisen maailmankatsomuksen, joten eikun ongelmaa ratkaisemaan. Hyvät ihmisethän pyrkivät toimimaan oikein hyvässä maailmassa.

 


Työnohjaajalla oli oikeus vaatia Olympoksen jumalilta, että esimiehen tuli sentään tavata alaisensa. Työntekijällä ei ollut vastaavaa oikeutta. Joku roti Uuteen Uljaaseenkin sentään päti. Olympoksen oli tähän palaveriin salaisten sopimustensa varjelemiseksi suostuttava, muuten tulisi näkyväksi, että SiruPirua ei velvoitettu esimiestyöhönsä.  Siru-hempukan oli istuttava samaan pöytään kanssani, sormet hän sai kuitenkin pitää pöydän alla ristissä.

 


Työnohjaaja oli ainut Uudessa Uljaassa tapaamani hyvis kuuden vuoden aikana, hänellä moraalinen selkäranka oli rautakankea. Tässä tytössä oli munaa ojentaa Olympoksen lellipentua. Työnohjaajakin tuli terveysaseman menneestä terveestä maailmasta. Hän varmisti, että SiruPiru ylipäätään ymmärsi esimiestehtävän ja sen merkityksen. Hän selitti SiruPirulle kädestä pitäen, mitä esimiehenä oleminen tarkoitti. Esimiehen kuului olla läsnä työntekijän arjessa, pitää lakisääteinen työkokous kuukausittain, huolehtia alaisen tiedon saannista ja viedä yksikön asioita eteenpäin Uudessa Uljaassa. Kuuntelin lumoutuneena laillisia oikeuksiani ja tuota fantasiaa. Hupsuna voimaannuin jo kangastuksesta siitä, miten asioiden pitäisi olla. Tätä sieluni oli halajanut vuosikymmenet. Vihdoin alkaisin saamaan selvyyttä suuriin linjoihin työssäni. SiruPiru myönteli auliisti joojoojooot, työkokoukset pidettäisiin, kun vaan soittelisin, ja aloitti loputtoman monologin, josta syntyi vaikutelma, että tilanne paranisi.

 


Sitten Siru-peto hyökkäsi. Hyökkäys oli toden totta tehokkain puolustus. Miksi kaapissani oli ollut potilaspapereita muuttotäysteurastuksessa, hän yritti sivaltaa minua. SiruPiru oli siis kuitenkin kuullut muutosta, vaikkei ollut minuun yhteydessä. Hän paljasti hopeisiksi maalatut kyntensä repimään ja raatelemaan minua, kirurgin veitsen millintarkasti sivaltamaan kaulavaltimoni auki verihurmeisella kolosseumin areenalla. Mutta siinä oli puolensakin, että olin imperiumini joka nurkan omin kätösin muurannut. Taskustani löytyisi laillinen alibi joka tilanteeseen. Minussa ei ollut Akilleen kantapäätä. Työntekijällä sai olla hoitojakson ajan omat muistiinpanot potilaasta lukitussa kaapissaan. SiruPiru ei onnistunut puolustautumaan tekemällä minusta syyllisen.

 


Olympos-jumala läräsi muka älykännykkäänsä taustalla. Mutta hänen nälkäiset silmänsä karkailivat SiruPirun jaloissa pyörähteleville vaaleanvihreille Michael Korseille ja säihkyville sukkahousuille. Tiesin, että säihkysääret veivät tämän matsin kuusi nolla.

 


Kokouksen jälkeen SiruPiru ei tehnyt esimiestyötä sen kummemmin kuin aiemminkaan. Vain yksi pikkuruinen kohennus seurasi. Sakinhivutuksen jälkeen SiruPiru tunsi minut ulkonäöltä. Hän saattoi käytävällä huikata vastauksen sähköpostikysymykseen, joita hätäpäissäni harvakseltaan edelleen lähetin. Hän siis luki kysymykseni, vaikkei vastannut. Soitin SiruPirulle hänen työnohjauksessa lupaamistaan työkokouksista, mutta hän ei vastannut. Hän oli ilmeisesti tallentanut numeroni älä vastaa -nimellä, koskapa en saanut häntä kiinni. Tapasin hänet sen jälkeen käytävällä ja pyytelin työkokousta. No problem, minun tarvitsisi vaan ilmoittaa kokousaika, niin helppoa se oli. Hän ei vastannut mitään aikaehdotukseen, mutta odotin häntä luottavaisena vain todetakseni, että hän piti minua pellenä. Hän ei koskaan sanonut ei. Kukaan muu ei koskaan nähnyt simputusta. Uskottavuuteni jäi täysin kuulijan varaan. Luovutin. Häpesin vähäpätöistä itseäni ja työtäni.

 


Työnohjaaja oli jo vaihtanut muihin tehtäviin.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

11 Sotakirves kaivettu esiin

38 Elämäni viimeinen työpäivä 51-vuotiaana

12 Ensimmäinen työuupumus