21 Nollatoleranssi

 

Oli käytännön pakko ja myös sisäinen pakko anoa apua joka ovelta. Olin onneksi siihen asti saanut elää elämäni hyvässä, rehellisessä ja oikeudenmukaisessa maailmassa, joten luotin, että Uudessa Uljaassakin 5300 työntekijän joukossa täytyi olla edes yksi ihminen, joka myös pitäisi tällaista työn vaikeuttamista absurdina. Luotin, että kun oikea ihminen saisi SiruPirun toiminnasta tietää, hän puuttuisi välittömästi tämän epäasialliseen käyttäytymiseen. Työturvallisuuslakihan koski jopa Uutta Uljasta. Uusi Uljashan olisi ihan sairas paikka, jollei maailman parhaan terveydenhuollon ytimestä löytynyt yhtä tervepäistä ihmistä. Jonkun täälläkin täytyi ymmärtää, miten ihmiset pidettiin terveenä. Minä olin vain yksinkertainen maisterinplanttu, mutta Olympos oli täynnä kaiken maailman fiksuja terveystohtoreita. Olin itse vain Prinsessa Rohkea miekka ja kilpi ojossa käymässä päin kymmenpäistä, tulta syöksevää lohikäärmettä. Silloin olin vielä naiivi, en tiennyt Olympoksen salaisista arkistoista ja hipihiljaisesta hyväksynnästä. Lähdin kapuamaan Olympos-vuorta apua hakemaan. Alkoi yhden prinsessan sota.

 

Sherlock Holmes sai selville, että kulki sitä tiedotusta Uudessa Uljaassakin valikoiduille henkilöille. Kopasin ensin sitä Olympos-jumalaa, joka oli sanonut minulle, että sinun on kuule ihan turha yrittää mitään. Sitä mottoa en ollut edelleenkään sisäistänyt. Niin suoraan yhteydenottoon kuin puheluun en kuitenkaan rohjennut enää. Kirjoitin sähköpostilla olevani tiedottamisen ulkopuolelle. Olin luonnollisesti kaiken muunkin ulkopuolella, mutta aloitin tästä. Pyysin päästä jonkun sähköpostilistalle. Olympos-jumala oli hänkin kahdessa vuodessa jo hieman rauhoittunut kuohuavasta Uuden Uljaan alkuräjähdysraivostaan. Hän vastasi viestiini, mikä oli itsessään kelpo teko Uudessa Uljaassa. Hän vastasi, että tiedottaminen oli esimiehen tehtävä ja minun tuli pyytää SiruPirua laittamaan minut sähköpostilistalleen. Minun piti taas pyytää jotain SiruPirulta. Eli Olympos-jumala pesi kätensä kaiken maailman maisterin sopasta. Vaikka ehkä hänkin vastaili minulle selkä seinää vasten teloituskomppanian edessä. En tähän ruhtinaallisen avuliaaseen neuvoon kovin luottavaisesti suhtautunut. Eikä syytä ollutkaan. SiruPiru ei Olympos-jumalankaan pyyntöön vedoten laittanut minua jakeluunsa. En itse asiassa uskonut, että SiruPirulla mitään jakelua olikaan, en sellaisesta koko työurani aikana kuullut. Eikä Olympos-jumala jälkeeni kysellyt, sainko apua.

 

Sinnillä uutterasti vaan Olymposta ylöspäin. Toisella Olympos-jumalalla oli helposti lähestyttävän maine. En taas kerran ollut saanut SiruPirulta vastausta, joka oli pakko saada, joten käänsin kysymyksen tälle jumalalle, miten hoidan työni. Sain arkillisen pikkutarkkaa vastausta helppoon pikkuasiaan. Samaan aikaan päätäni hiillosti 50 suurta kysymystä. Olympos-jumala tuikkaili humoristisen hymiön sinne, toisen tänne. Kitkerää pahoinvointihäirikköä olivat esimiesvitsit lakanneet huvittamasta, että pitihän esimiehen sentään tuntea alainen ulkonäöltä. SiruPirun jatkuvan laiminlyömisen osalta Olympos-jumala neuvoi minua lähettämään jatkossa kysymykset SiruPirulle niin, että myös hän oli jakelussa. Hän arveli ilmeisesti omaavansa SiruPiruun nähden jonkinmoisen auktoriteettiaseman, että SiruPiru pikkuisen peljästyisi ja alkaisi vastata minulle. Hän tuli näkemään saman kuin minä, mikään mahti maailmassa ei purrut SiruPiruun. Olympos-jumala näki, etten saanut vastauksia SiruPirulta tälläkään häntä alentavalla metodilla. Sen sijaan Olympos-jumalalle itselleen oli napsahtamassa nakki joutua itse tekemään SiruPirun työt, vastata itse kysymyksiini. SiruPirun laiminlyötyjä töitä vyöryi ympäri Uutta Uljasta, minulle, osastonhoitajalle, nyt itse Olympoksen ukkoylijumalallekin. Niinpä hän teki siitä nopeasti lopun. Hän ilmoitti minulle, että olisi epäasiallista kohtelua SiruPirua kohtaan, jos hän alkaisi johtaa minua ohi SirunPirun. Hän ei saanut SiruPirua tottelemaan, joten hän jätti minut puolustuskyvyttömään asemaan. Eikä hän kysellyt perääni, mitä minulle tapahtui. 

 

Olympos oli pirun ovela. Se oli varautunut kaltaiseeni hankalaan pahoinvointihäirikköön, joka alkoi vaatia oikeuksiaan järjestelmällisesti. Olympoksella oli kilpenään epäasiallisen kohtelun malli. Sen mukaan minulla oli velvollisuus ilmoittaa epäasiallisesta kohtelusta, mutta malliin oli rakennettu pirullinen ansa. Samaan hengenvetoon malli kielsi auttamiseni SiruPirun ohi, ohijohtamisen. Railahan minut oli kerran ohijohtamalla pelastanut Irenen puoskaroinnilta. Olympos oli sittemmin tehnyt ohijohtamisesta lopun, jätti työntekijät pikkupomojen simputuksen armoille. Enää ei juoksenneltu kuin lukiotyttönä suoraan teknisen johtajan ovelle ohi hierarkiaportaiden eikä täytelty työnvaativuusarviointia pomon polvella. Jo toinen vaikutusvaltainen jumala Olympokselta pesi kätensä pahoinvointihäirikön sopasta eikä kysellyt perääni. Tunsin syvää halveksuntaa. Helposti lähestyttävä johtaja oli paljastunut hameväeksi. Munatonta sakkia koko Olympos. Hamekankaan hänelle sisäisessä postissa laitoin karkauspäivänä menemään.

 

En pystynyt lopettamaan.

 

Työsuojeluvaltuutettu oli aprikoinut, että kolmas Olympoksen jumala oli puuttunut epäasiallisen kohtelun tapauksiin ja mitenkäs tapaukseni saisi tämän tietoon. Ihmettelin, mikä hankaluus siinä oli, kun työsuojeluvaltuutettu kuului istuvan samassa työpahoinvointityöryhmässäkin Olympos-jumalan kanssa ja työsuojeluvaltuutettuhan teki työsuojelua päätyönä, minä tässä vaiheessa vasta sivutyönä. Miksi hän jäi raapimaan muniaan, miksi ei hoitanut asiaa, kun tunnisti ongelman? Minulle asian tietoon saattaminen ei ollut iäisyysprojekti eikä mikään. Olin taas luottamusta ja toivoa tulvillaan. Ikuinen optimismini saada apua helvettiini oli rutikuiva risukasa aina valmiina roihahtamaan. Se oli yksi tämän taudin vaarallinen piirre.

 

Valtakunnassa keskusteltiin myötätunnosta organisaatioiden vahvuustekijänä ja työpaikkakiusaamisen nollatoleranssista. Myös Olympos-jumalamme oli antanut paikallislehteen jutun Uudesta Uljaasta myötätuntoisena työpaikkana. Oli kahvihuoneessa hirnuttu näitä nykytyöelämän fantasioita. Saila aina jaksoi ihmetellä Uuden Uljaan johtamista verrattuna miehensä työpaikan, suuren firman johtamiseen. Uuden Uljaan meno ei tulisi kuuloonkaan yritysmaailmassa. Mutta olin nähnyt todisteenkin tämän Olympos-jumalan myötätunnosta. Saila oli ruohonjuuritasolta yli hierarkiaportaiden keuhkonnut samaiselle Olympos-jumalalle jäykästä työajanseurannasta, jossa piti etukäteen pyytää lupa 15 minuutin työaikapoikkeamaan. Olympos-jumala oli ensin kehunut, miten aina niin ilahtui nähdessään Sailan työniloa pursuavan olemuksen ja sitten arkillisen verran myötätuntoisesti valitti voimattomuuttaan tuon peijakkaan 15 minuutin edessä. Jos hän noin ottautui 15 minuutin harmiin, miten sietämättömänä hän näkisi minun helvetin esikartanoni! Eikun taas kohti uusia pettymyksiä, kirjoitin vaikeuksistani ja pyysin apua terveyteni menettämisen uhkaan vedoten. Toiseksi vastaanottajaksi laitoin sen Olympos-jumalan, jonka mielestä minun oli kuule ihan turha yrittää mitään, koska hän jo tiesi kurjimuksestani ja oli sentään vastannut aiemmin minulle. En saanut vastausta kummaltakaan. Myös Sinun oli kuule ihan turha yrittää mitään oli vaiennut.

 

Se myötätunnosta, nollatoleranssista, terveytemme korkeimpien päättäjien moraalisesta rohkeudesta. Missä oli kapteeni, joka ei pakenisi ensimmäisenä pelastuslauttaan? Minun terveyteni oli vähäpätöisempi kuin Sailan harmitus 15 minuutista. Toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

 

Oliko Olympoksen väkikin pilviverhon takana nukkanuottasilla ja puhelakossa? Olympoksen jumalat olivat sangen sotaisia muinaisten kreikkalaisten tapaan ja iltapäivälehtien lööppeihin asti oli päätynyt heidän keskinäinen valtasuhteittensa mittelö. Siitä viisastuneina he olivat tehneet etupiirijaon eivätkä enää sotkeutuneet toistensa reviireille. Paljon myöhemmin ymmärsin, että niin kuin eivät todelliset hierarkiaviivat kulkeneet minusta SiruPiruun, näkymätön muste piirsi ne todelliset nuolet Olympoksellakin. Todellinen valta ei Olympoksellakaan kulkenut AVI:lle näytettävän piirroksen lailla. Olympoksen rauhansopimukseen oli kirjoitettu etupiirijako. SiruPirun yläpuolella hierarkiassa ei ollut ketään, kukaan ei laittaisi häntä kuriin. Minä rukkaparkapolonen olin siksi koskematon SiruPirun reviirillä eikä kukaan puuttuisi. Apu olisi saatava vieläkin korkeammalta tai hierarkian takavasemmalta.

 

SiruPiru oli minut Olympoksen orgioissa jo mustamaalannut hankaline luonteenpiirteineni. Olympoksen jumalat tanssivat rietasta tanssiaan SiruPirun ympärillä ja lauma oli sulkenut minut ulkopuolelle. Olin kartettu. Olympoksen orgioissa uhrattiin eläviä ihmisuhreja. Avunpyyntönikin oli kirjoitettu näkymättömällä musteella ja ne olivat tyssänneet hiljaiseen hyväksyntään. Jäin puolustuskyvyttömänä tyhjän päälle. Tämä rääkki ei edistänyt pahoinvointihäirikön terveyttä, mutta edes siihen vetoaminen ei ollut auttanut. Maailmani hajosi surrealistiseksi. Työstä perheellisen kiltin tytön piti kuitenkin pitää kiinni.

 

Tulehduspaise pulppusi mätää Olympoksen rinteitä alas, koko Uudessa Uljaassa haisi sen mädänmakea lemahdus. Eikö kukaan halunnut testata arvovaltaansa puuttumalla piinaani? Vai olivatko he näin yksimielisiä hiljaisesta hyväksynnästä? Olympoksen pilviverho kätki Olympoksen salaisuudet.