23 Epäasiallinen kohtelu paljastuu

 


Olin se pikkupoika, joka huusi, ettei keisarinnalla ollut vaatteita! Huusin, että ei uusia eikä vanhoja vaatteita! Ei rihmankiertämääkään! Keisarinna oli vallan ilkosillaan!

 

Vaikka Paholainen pukeutui Gucciin, täytyihän jonkun muunkin nähdä hänen lävitseen. Sairastin täyttä häkää pakkomielteistä kissa-hiirileikkiä, epäoikeudenmukaista mielivaltaa. En päästänyt enää taudista irti. Piru oli irti ja vimmainen. Oli selvitettävä työntekijän oikeudet ja työnantajan velvollisuudet. Olin totisesti lapsena lukenut Enid Blytonit, nuorena Agatha Christiet ja aikuisena Sherlock Holmesit. Minä olin tämä genre. Työaikaa kului mutta kulukoon, rahaa paloi mutta palakoon, Uudessa Uljaassahan piikki oli auki järjettömimpään tuhlaukseen, mitä keksiä saattoi. Otin takaisin korkojen kera jokaisen tunnin, jona minulle olisi pitänyt lakisääteinen työkokous pitää.

 

Erin Brockovich luki muistioita, asiakirjoja ja listasi vaille jäämäänsä. Etsin dokumenttia, jolla SiruPirun narauttaisin. Olin käynyt läpi satoja hyllymetrejä arkistoja, kun hoksasin, että ei ollut mitään dokumenttia. Eihän sellaista tyhjästä syntynyt. Mutta oli kaksi kiusallisen tyhjää hyllyä, jonka reunassa luki pahoinvointihäirikön esimiestyö. Siinä se oli. Tätä ei kukaan voisi kiistää. Arkistoon jäi jäljet paitsi tehdystä myös tekemättömästä. Toki voisihan Olympos jälkikäteen väärentää dokumentteja ja päivämääriä.

 

Sitten huomasin, että tyhjän arkistohyllyn perällä oli kuin olikin jotain. Oli yllätys löytää tylsästä arkistosta tylsien kapulakielisten A4-lomakkeiden keskeltä värikkäästi kuvitettu satukirja. En uskonut silmiäni. AVI seurasikin jo työolojani! Poskettomien työpahoinvointilukemien oli täytynyt kantautua AVI:iin ja AVI oli vaatinut selvitystä ja kokousta, jossa SiruPiru pilaili kehityskeskustelujeni laiminlyönnillä. Se Olympos-jumala, jolle olin karkauspäivänä hamekankaan toimittanut, oli kuvannut oloni AVI:lle kerrassaan satumaisiksi. Olipa kerran … alkoi se satu. AVI:n vaatimuksesta minulle kuulemma jo kirkastettiin perustehtävääni, puhuttiin työni arvostuksesta ja tavoitteista, annettiin palautetta, yksintyöskentelevänä sain jopa erityishuomiota ja minua osallistettiin, työni riskejä arvioitiin ja käytiin vuosittain kehityskeskustelu! Olympos-jumala valehteli AVI:lle rankasti päin naamaa! Satukirja oli täyttä satupuppua, juuri sitä fantasiaa, jota olin pyytänyt koko työurani ajan. Olympos siis hyvin tiesi, mitä minulle olisi pitänyt antaa, koskapa siitä osattiin näin laveasti valehdella. Näinkö Olympos hoiteli hommelit AVI:in kanssa? Olympos satuili hyvistä haltiakummeista, mutta oikeasti Olympoksella seikkaili vain pahoja noitia ja ilkeitä peikkoja. Ei rohkeita prinssejä eikä oikeamielisiä kuninkaita, koska sellaisia ei Olympoksella ollut. Satukirja oli pullollaan Olympokselle mahdottomia tehtäviä. Työsuojeluvaltuutettukin nähtyään satueepoksen yritti etsiä arkistoista AVI:lle kerrottua riskinarviotani, mutta sellainen oli olemassa vain satukirjassa.

 

Nyt minulla oli todisteet, kiusallisen tyhjät hyllymetrit ja satueepos. Näillä aseilla onnistuin houkuttelemaan ympärilleni taivaallisen sotajoukon auttajia. Olin Aurinkokuningas, jonka ympärillä hössäsi hovillinen luottamusmiehiä, työsuojeluvaltuutettuja, työnohjaajia, työterveyshoitajia, työterveyslääkäreitä, psykologeja, työkykykoordinaattoreita, liiton neuvottelupäälliköitä ja lakimiehiä. Kaikkien työaikaa paloi, veronmaksajien rahaa paloi, piikki oli taas levällään auki kuten muutoissa ja Annukan lepodivaanilla. Rajattomasti tehottomia keskittymiskyvyttömiä työtunteja, tyhjien lupausten kokouksia, turhaa työnohjausta, turhia vastaanottokäyntejä, mahdottomien tehtävien tuoman ahdistuksen purkua kallonkutistajan divaanilla. Nyt ei säästelty, tätä työajan käyttöä ei valvottu minuuttijahdilla eikä kellokortilla. Maksoi mitä maksoi, kunhan Olympos sai hautoa tulehduspaisetta kankussaan rauhassa eikä kukaan tullut sitä sohimaan. Kallista ulkoistettua apua, toksiinien peitemaalausta ja pientä pintaremonttia.

 

Oli siinä selittämistä. Ettei ollut mitään. Ei mitään struktuuria. Auttajien oli mahdotonta irrottautua terveestä viitekehyksestään ja astua surrealistiseen maisemaan. Aina piti palata nollapisteeseen. Nolla. Pyöreä nolla. 0. Zero. Koko ajan heiltä lipsahteli, eikö työkokouksissa, kehityskeskustelussa, yhteydenpidossa, sähköpostivastauksissa, riskiarviossa, koulutussuunnitelmassa. Ei ollut työkokouksia. Ei ollut kehityskeskustelua. Ei ollut yhteydenpitoa. Ei ollut sähköpostivastauksia. Ei ollut riskiarviota. Ei ollut koulutussuunnitelmaa. Ei ollut mitään. Ei missään. Tuhoamisleiriltä puuttuivat kaikki struktuurit, vallitsi anarkia, Kärpästen herra jahtasi sikaa.

 

Lopulta epäluulo kohdistui minuun. Minä valehtelin. Eihän tällainen kurjimus voinut olla totta. Valehtelinko minä? Liioittelinko minä? Olinko yrittänyt riittävästi? Olinko yrittänyt sopia palaveria? Olinko yrittänyt soittaa? Olinko lähettänyt sähköpostia? Olinko lähettänyt tekstiviestiä? Olinko yrittänyt käytävällä ottaa helmasta kiinni? Olinko yrittänyt sata kertaa ja vielä kerran päälle? Olinko kiivennyt terveyskeskuksen katolle, että SiruPiru huomaisi minut, kun karautti aamulla terveysaseman pihaan motskarillaan? Olinko hirttäytynyt hänen mustalla kajalilla kehystettyjen silmiensä edessä, jotta hän huomaisi minut? Nyt jahdattiin minua ja alibi oli tarpeen. Onneksi olin kaikkeni yrittänyt, polvillani rukoillut sisäinen yrittäjä. Onneksi minulla oli läjäyttää heidän eteensä pitävät todisteet, sillä ne todella tarvittiin. Olympos-jumalan sepittämä satueepos ja kaksi metriä tyhjää arkistohyllyä.

 

Uuden Uljaan viemäristä haiskahti lemuava ulkohuusin alusastia. Olympoksen kankun tulehduspaise oli saastuttanut pohjavedenkin. Työsuojeluvaltuutettu kirosi ja iski nyrkkiä pöytään, karu kohtaloni otti ihan tunteisiin. Hän oli turvallinen karhu, olin vihdoin kohdannut Uuden Uljaan Prinssi Rohkeani. Häneltä kuulin, että hän oli kopioinut kyllä epäasiallisen kohtelun mallin Uuden Uljaan intraan, mutta ehkä Olympos oli todennut sen kiusalliseksi hiljaisen hyväksynnän kulttuurissaan. Olympoksen väki oli upottanut riippakivellä umpsukkeloon Mariaanien haudan syvyyksiin epäasiallisen kohtelun mallin ja hypoteesin, että Uuden Uljaan koivun ja tähden alla voisi esiintyä työpaikkakiusaamista. Uudessa Uljaassa epäasiallisen kohtelun mallikin oli vain yksi sen satukirjoista, kulissi AVI:ia varten.

 

Tällaista tilannetta ei voi olla olemassa!

Työskentelet Uuden Uljaan ulkopuolella!

Työyksikkö ei voi toimia täysin ilman työnjohtoa!

Olet laiva ilman suuntaa avomerellä!

Et ole tasa-arvoinen muiden työntekijöiden kanssa!

Joulupuuro on ihmisoikeus!

Jokaisella työntekijällä on oikeus esimieheen!

Työkokous on vain oman esimiehen pitämä!

Työkokous pitää olla kuukausittain!

Tilannetta ei olisi saanut päästää näin pitkälle!

Kohtelusi on epäasiallista!

Kohtelusi viedään Uuden Uljaan hallitukseen, jos ei muu auta!

Kohtelusi viedään AVI:iin, jos ei muu auta!

Jos Uusi Uljas antaa sinulle potkut AVI:iin valvontapyynnön tekemisestä, sekin viedään AVI:iin!

Tältä esimieheltä otetaan kaikki esimiestyö pois!

 

 

Työsuojeluvaltuutettu tunnisti epäasialliseksi kohteluksi tiedon ulkopuolelle jättämisen, sen, ettei minulle jaettu sähköposteja eikä sähköposteihini vastattu, eristämisen työyhteisöstä ja naurunalaiseksi saattamisen. Vihdoin järkipuhetta! Asiani olivat toden totta viturallaan muidenkin mielestä. Lakisääteinen työkokous kerran kuussa oli perusoikeus. Iso pillastunut joukkio työpahoinvoinnin asiantuntijoita puhui samaa kieltä kanssani, laaja turvallinen rintama taivaallista sotaväkeä huusi minut kuninkaakseen, laski kutreilleni laakeriseppeleen ja kantoi minua kultatuolissa. Vuosien taistelun jälkeen vihdoin tunnustettiin, että olin ollut kaiken aikaa oikeassa. Sain laskea raskaan kantamuksen hartioiltani. He panisivat asiat kuntoon ja lupasivat, että kyllä lommo oikenee. Kaikki tarpeeni olivat perusteltuja, muissa yksiköissä itsestäänselvyyksiä, jopa lakisääteisiä, ei mitään eliitin ylellisyyksiä.

 

Mutta edelleen he huokailivat, että muutosarkkitehtina SiruPiru oli loistava.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

12 Ensimmäinen työuupumus

11 Sotakirves kaivettu esiin

20 Simputus